Elintarviketeollisuus luottaa tulevaisuuteen ja lisää investointeja
Elintarviketeollisuus on merkittävä ja vakaa investoija Suomessa. EK:n investointitiedustelun mukaan vuonna 2014 elintarviketeollisuuden investoinnit kohosivat 28,4 prosentilla 534 miljoonaan euroon. Tänä vuonna investointien ennakoidaan kasvavan 616 miljoonaan euroon, mikä on 15,2 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
”Investointipäätökset tehdään kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Elintarviketeollisuuden investoinnit ovat kasvaneet vuodesta 2011 lähtien. Kasvu osoittaa, että elintarviketeollisuus luottaa vahvasti tulevaisuuteen”, johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta toteaa.
Suurin osa investoinneista käytettiin viime vuonna ja aiotaan käyttää myös tänä vuonna kapasiteetin lisäämiseen. Investoinneilla korvataan myös vanhentunutta kapasiteettia sekä rationalisoidaan toimintoja. Eniten investointeihin vaikuttavat kysyntä ja tekniset tekijät.
”Ruokien ja juomien hyvä kysyntä kotimarkkinoilla on elintarviketeollisuudelle ja alan työllisyydelle erittäin tärkeää. Siksi on hienoa, että suomalaiset ovat entistä kiinnostuneempia kotimaisista tuotteista. Taloustutkimuksen joulukuussa tekemän kyselyn mukaan 71 prosenttia suomalaisista valitsee aina tai useimmiten Suomessa valmistetun elintarvikkeen”, Tammivuori toteaa tyytyväisenä.
Tammivuoren mukaan elintarviketeollisuus hakee kasvua myös ulkomailta: ”Vienti Venäjälle on supistunut Venäjän asettamien tuontikieltojen seurauksena viidenneksellä, mutta uusia markkinoita tähytään aktiivisesti viime syksynä käynnistyneen elintarvikealan vientiohjelman puitteissa. Kohdemaina ovat erityisesti Kiina ja Itä-Aasian maat, Saksa, Pohjoismaat ja Baltia. Ohjelman tavoitteena on kaksinkertaista elintarvikkeiden vienti vuoteen 2020 mennessä.”
EK:n 22.1.2015 julkaisema investointitiedustelu kokonaisuudessaan: http://ek.fi/wp-content/uploads/Investointitiedustelu_tammi2015.pdf
Lisätiedot: johtaja Heli Tammivuori, p. 040 557 5667
» Takaisin