Suomalaisen ruoan tekijöille vakautta – elintarvikealan työehtosopimukset jatkuvat
Julkaistu:
Julkaistu:
Elintarviketeollisuusliitto ETL, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Ammattiliitto Pro ja Meijerialan Ammattilaiset MVL ovat sopineet, että elintarvikealan työehtosopimukset jatkuvat kolmannen sopimusvuoden. Ratkaisu tuo vakautta ja ennakoitavuutta yhdelle Suomen suurimmista teollisuudenaloista, sen yrityksille ja kymmenille tuhansille ammattilaisille.
Keväällä 2025 solmittuihin elintarvikealan työehtosopimuksiin sisältyy mahdollisuus arvioida sopimuskauden aikana alan talouden ja työllisyyden näkymiä sekä sopimuksiin kirjattujen tavoitteiden toteutumista. Arvion perusteella osapuolilla on ollut mahdollisuus päättää sopimusten jatkumisesta kolmannelle vuodelle.
Osapuolet ovat nyt sopineet, ettei mahdollisuutta työehtosopimusten irtisanomiseen käytetä. Sopimukset jatkuvat siten kolmannen vuoden ajan ja vuodelle 2027 sovitut palkankorotukset toteutetaan sopimusten mukaisesti.
Elintarviketeollisuus on Suomen kolmanneksi suurin teollinen toimiala ja merkittävä työllistäjä eri puolilla maata. Alan yrityksissä työskentelee 44 000 ihmistä, ja koko ruoka-ala työllistää Suomessa noin 320 000 henkeä.
Ruokaa ja juomia valmistetaan Suomessa vuoden jokaisena päivänä niin kotimaisille kuluttajille kuin vientiin. Elintarviketeollisuudella on tärkeä merkitys koko ruokaketjulle, alueiden elinvoimalle ja Suomen huoltovarmuudelle.
Työehtosopimusten jatkuminen tuo yrityksille ja henkilöstölle ennakoitavuutta tulevaan. Pitkä sopimuskausi luo osaltaan vakautta myös alan kehittämiselle, työllistämiselle ja investoinneille.
Tänään 4. syyskuuta vietettävänä Suomalaisen ruoan päivänä on erityisen hyvä muistaa, että kotimaisen ruoan taustalla ovat yritysten lisäksi tuhannet alan ammattilaiset eri puolilla maata.
Pitkä työehtosopimuskausi antaa osapuolille hyvän pohjan jatkaa yhteistyötä ja kehittää työelämää alan työpaikoilla. Yhteisiä kysymyksiä riittää: osaavan työvoiman saatavuus, alan veto- ja pitovoima, osaamisen kehittäminen sekä muuttuvan työelämän tarpeisiin vastaaminen ovat keskeisiä koko alan tulevaisuudelle.
ETL, SEL, Pro ja MVL pitävät tärkeänä pitkäjänteistä ja luottamukseen perustuvaa työmarkkinayhteistyötä. Sopimuskauden jatkuminen antaa yrityksille ja henkilöstölle mahdollisuuden katsoa yhdessä eteenpäin ja rakentaa suomalaisen elintarvikealan tulevaisuutta vakaalta pohjalta. Ruoka syntyy ihmisistä, työstä ja yhteistyöstä.
Hyvää Suomalaisen ruoan päivää!
Lisätietoja:
Johtaja Anne Somer, Elintarviketeollisuusliitto ETL, puh. 050 345 2134, anne.somer@etl.fi
Liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, puh. 0400 611 882, veli-matti.kuntonen@selry.fi
Johtaja Anssi Vuorio, Ammattiliitto Pro, puh. 050 564 5376, anssi.vuorio@proliitto.fi
Toiminnanjohtaja Markku Salomaa, Meijerialan Ammattilaiset MVL, puh. 040 752 4455, markku.salomaa@mvl.fi
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset