Hävikkiä voi syntyä myös lainsäätäjän kynästä

Hävikkiviikolla huomio kiinnittyy tavallisesti jääkaapin alalaatikkoon unohtuneisiin kasviksiin, lounaalla lautaselle jääviin tähteisiin tai tuotteisiin, joiden tavoitteena on vähentää hävikkiä. Ja syystäkin. Onhan jätteeksi päätyvä ruoka rahan, ajan ja raaka-aineiden heittämistä roskiin.

Mutta entä hävikki, joka saa alkunsa päätöksentekopöydissä?

Sitä voi syntyä esimerkiksi silloin, kun sääntely muuttuu niin nopeasti, ettei yrityksille jää riittävästi aikaa käyttää olemassa olevia pakkausmateriaaleja tai toimittaa jo valmistettuja elintarvikkeita myyntiin. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun pakkauksessa oleva merkintä ei enää vastaa muuttuneita vaatimuksia. Tätä voi kutsua poliittiseksi hävikiksi.

Elintarvikeketjussa tehdään työtä sen eteen, että raaka-aineita, pakkauksia, energiaa ja väistämättä syntyviä sivuvirtoja hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti. Samaan aikaan yritysten toimintaympäristöön kohdistuu kasvava määrä uutta sääntelyä. Tavoitteet ovat usein perusteltuja ja kannatettavia. Ongelmia syntyy, kun toimeenpanon aikatauluja, sääntelyn yhteisvaikutuksia ja yritysten käytännön realiteetteja ei oteta huomioon.

Ajankohtainen esimerkki on EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin toimeenpano. Direktiivin tavoitteena on ehkäistä harhaanjohtavaa ympäristömarkkinointia. Sen kansallinen toimeenpano uhkaa johtaa tilanteeseen, jossa yritykset eivät ehdi käyttää varastoissa olevia pakkausmateriaaleja loppuun ja toimittaa valmiita tuotteita eteenpäin myyntiin kaupalle ennen sääntelyn soveltamisen alkamista. Jos teollisuus ehtii toimittamaan tuotteet syyskuussa, kauppa voi myydä tuotteita vielä puolen vuoden ajan. Teollisuus on kuitenkin se, joka toteuttaa aikaa vievät pakkausmuutokset. Elintarvikkeita kun ei voi myydä ilman pakkauksia.

Jos sääntelyn toteutustapa johtaa siis pahimmillaan siihen, että täysin käyttökelpoisia tuotteita tai pakkausmateriaaleja joudutaan hävittämään, ollaan hankalassa tilanteessa. Onkin ironista, että direktiivin kansallinen soveltaminen alkaa juuri hävikkiviikon päätteeksi 27. syyskuuta.

Sama ilmiö näkyy laajemminkin. Elintarvikealaa koskevat samanaikaisesti useat pakkaussääntelyn kokonaisuudet, jotka asettavat pakkauksille uusia vaatimuksia eri aikatauluilla. Kun muutoksia joudutaan tekemään useaan kertaan lyhyen ajan sisällä, kasvaa riski siitä, että käyttökelpoisia materiaaleja jää hyödyntämättä ja pahimmillaan myös elintarvikkeita päätyy tarpeettomasti hävikkiin.

Hyvä uutinen on, että ratkaisu ei edellytä tavoitteista tinkimistä. Riittävät siirtymäajat, sääntelyn aikataulujen yhteensovittaminen ja ennakoitavuus vähentävät sekä kustannuksia että hävikkiä. Samalla edistetään niiden ympäristöhyötyjen saavuttamista, joita sääntelyllä alun perin tavoiteltiin.