Avainsana: Terveysvero

Elintarviketeollisuusliiton maaliskuussa tekemän yrityskyselyn mukaan mahdollinen terveysvero kurjistaisi huomattavasti ruoka-alan mahdollisuuksia kasvaa, työllistää ja investoida. Yritysten vastauksista paljastuu suuri huoli veron käyttöönotosta. Kolmannes kyselyn vastaajista sanoo työllistämismahdollisuuksien heikentyvän merkittävästi. Yli 85 prosenttia katsoo, että elintarvikkeiden terveysperusteinen verotus heikentää mahdollisuuksia työllistää Suomessa vähintään jonkin verran. Halukkuuteen investoida joko tuotantoon tai tutkimukseen ja kehittämiseen Suomessa vero vaikuttaisi […]

Kuluttajat joutuvat miettimään nyt aiempaa tarkemmin, mihin he rahansa ruokakaupassa käyttävät, sillä ruuan hinta on noussut vauhdilla sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Hintojen kallistumisesta huolimatta monien poliittisten puolueiden ohjelmissa kummittelee halu ottaa käyttöön ruuan hintaa entisestään nostava terveysperusteinen vero. Terveysvero on vain kauniimpi nimi ruokaverolle. Jo nyt ruokaa ja juomaa verotetaan Suomessa ankarasti. Valtion kassaan kertyy […]

Ruuan verotuksen kiristäminen nousi esiin valtiovarainministeriön tuoreessa verokartoituksessa, jossa käytiin läpi mahdollisia tapoja kerryttää valtion kassaan lisää verotuloja. Ministeriö arvioi elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamisen yhdeksi potentiaaliseksi keinoksi julkisen talouden sopeuttamisessa. Puoluejohtajat ovat jo aiemmin ilmoittaneet vaalikoneissa, ettei ruuan arvonlisäveroa pidä korottaa. Samaan aikaan monien puolueiden ohjelmissa kummittelee kuitenkin ruuan hintaa nostavan terveysperusteisen veron käyttöönotto. Se on vain […]

Kyselyn perusteella suomalaiset eivät kannata ruokia ja juomia koskevan terveysperusteisen valmisteveron käyttöönottoa. Veroa tehokkaammin terveellisiin valintoihin ohjaisivat vastaajien mielestä marjojen ja kasvisten arvonlisäveron alentaminen, pakkausmerkinnät ja kasvisten korostaminen ruokalistoilla. Eduskuntavaalien lähestyessä on virinnyt keskustelu terveysverosta, jolla pelastettaisiin niin suomalaisten terveys kuin valtiontalouskin. Elintarviketeollisuusliiton ja Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton IRO Researchillä teettämän kyselyn mukaan suomalaiset eivät kuitenkaan […]