Tuotekehitystä tehdään ilman lannistavaa verovitsaa

Väestön ikääntyessä ja eläkeikien noustessa on tärkeää, että ihmiset pysyvät terveinä. Huoli kansalaisten lihavuudesta ja sen aiheuttamista sairauksista on aiheellinen. Lihavuuden yleistymiseen on johtanut moni asia, eikä vähiten liikunnan vähentyminen arjessamme. Syytä etsittäessä sormi osoittaa kuitenkin tarpeettoman usein kohti ruoka-alan yrityksiä.

Elintarviketeollisuus ottaa huolen tosissaan. Yritykset tekevät pitkäjänteistä tuotekehitystä palvellakseen kuluttajien ja asiakkaiden odotuksia sekä vastatakseen kovaan kansainväliseen kilpailuun.

Terveysveron on esitetty olevan teollisuutta ojentava vitsa, jolla elintarvikkeista saadaan terveellisempiä. Ala on kuitenkin vuosikymmenet vähentänyt suolan, sokerin ja tyydyttyneen rasvan pitoisuuksia elintarvikkeissa, ilman verovitsaakin. On virheellistä ajatella, että vero piiskaisi kansan laihaksi ja terveeksi.

Vähennettäessä esimerkiksi sokeria on jotain pantava tilalle, jotta taataan tuotteen maku, rakenne, säilyvyys ja toimivuus niin teollisen valmistuksen mittakaavassa kuin kuluttajan keittiössä. Huomioon on otettava myös vaihtoehtoisten raaka-aineiden tai lisäaineiden saatavuus, turvallisuus ja kustannukset. Yritykset tekevät työtä terveellisten ja maistuvien tuotteiden eteen jatkuvasti. Suomessa on saatavilla laaja valikoima terveellistä ja hyvää kotimaista ruokaa.

Kuluttajat ovat hyvin herkkiä tuotteiden makumuutoksille. Tiedetään, että esimerkiksi suolapitoisuutta on vähennettävä pienin askelin. Lainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista, että näitä askelia voitaisiin merkitä pakkauksiin. Suuria askeleita puolestaan on vaikea ottaa, kun ne on jo otettu. Yritys voi olla ikään kuin oman tuotekehityksensä uhri: kun on jo pitkään vähennetty sokeria, rasvaa tai suolaa, on yhä vaikeampaa parantaa edelleen.

Ruoka-ala on EU:n säädellyin toimiala. Harva tietää, kuinka monien säädösten noudattamista edellytetään matkalla raaka-aineesta valmiiseen tuotteeseen. Lainsäädäntö vaatii pakkauksiin paljon tietoa ja merkintöjä, ja lainsäätäjät halajavat niitä alati lisää.

Monissa Euroopan maissa ollaan ottamassa käyttöön NutriScore -merkintä, jolla pakkauksen etupuolella ilmaistaan värikoodilla tuotteen ravitsemuksellinen status. Järjestelmässä on sekä hyviä että huonoja puolia, mutta suurin kysymys lienee se, ohjaako merkintä kuluttajan valintoja.

Suomessa laajalti käytössä oleva Sydänmerkki on kansallisesti oivallinen tapa yrityksille osoittaa tuoteryhmässään ravitsemuksellisesti parempia valintoja.

Yrityksille pakkausmerkintöjen muuttaminen on aina kallis investointi. Merkintöjen vaikuttavuus ja kriteerit onkin pohdittava huolella niin EU:ssa kuin kansallisestikin.

Kurjistavasta, pienituloisiin kuluttajiin kipeimmin osuvasta verosta haaveilun sijaan on nostettava arvoonsa konkreettinen kruununjalokivemme: kouluruokailu. Viimeaikaiset uutiset kouluruuan syömättä jättämisestä ovat musertavia, sillä maittava kouluruoka ja houkutteleva kouluruokailuympäristö tarjoavat onnistuessaan erinomaisen alustan terveellisten ruokavalintojen tekemiseen.