Onko tulossa lentovero, terveysvero, krääsävero tai vesivero?

Verotuksen perustehtävä on yksinkertainen: kerätä varat julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen rahoittamiseen. Taloustieteessä lähtökohtana on ollut, että tämä kannattaa tehdä neutraalisti. Näin verotus vääristää talouden toimintaa mahdollisimman vähän.

Suomessa kehitys näyttää kuitenkin kulkevan toiseen suuntaan.

Yhä useammin verotuksella pyritään muuttamaan kulutustottumuksia, edistämään ympäristötavoitteita tai parantamaan kansanterveyttä. Ohjaavasta verotuksesta on tullut lähes automaattinen ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Verotuksen painopisteen siirtäminen haittojen suuntaan on monen hokema mantra. Harvemmin pysähdytään kysymään, onko vero tehokkain keino tavoitteen saavuttamiseksi tai ovatko sen hyödyt suuremmat kuin sen aiheuttamat kustannukset.

Yrityksille verotus on ennen kaikkea kustannus. Mitä monimutkaisemmaksi verojärjestelmä muuttuu, sitä enemmän se lisää hallinnollista taakkaa ja epävarmuutta.

Ennakoitava ja neutraali verotus houkuttaa investoimaan, kun taas jatkuvasti muuttuvat, yksittäisiin tuotteisiin tai toimialoihin kohdistuvat veroratkaisut karkottavat investointeja.

Vasemmalta oikealle puolueiden sekä eri viranomaistahojen veropoliittisissa linjauksissa näkyy halu ohjaavaan verotukseen erityisesti välillisessä verotuksessa.

Välillinen vero sisältyy kuluttajan maksamien tuotteiden ja palveluiden hintaan. Ehdotuksia on tehty olemassa olevien verojen veropohjan laajentamisesta tai kokonaan uusien verojen käyttöönotosta.

Aika näyttää, otetaanko meillä tulevalla vaalikaudella käyttöön lentovero, terveysvero, krääsävero tai vesivero.

Arvonlisävero on rakennettu neutraaliksi kulutusveroksi, mutta sen käyttämistä erilaisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin ehdotetaan yhä useammin, esimerkiksi ympäristö- tai terveyspoliittiseen ohjaukseen.

Perinteisesti Suomessa ja muissa EU-maissa välttämättömyyshyödykkeisiin, kuten ruokaan, on sovellettu yleistä arvonlisäverokantaa alempaa verokantaa tulonjaollisista syistä pienituloisten tukemiseksi.

Mitä enemmän verokantoihin tehdään poikkeuksia ja eriyttämistä, sitä vaikeampi järjestelmästä tulee sekä yrityksille että verohallinnolle. Samalla kasvaa riski törmätä EU-oikeuden neutraliteetti- ja valtiontukisäännöksiin.

Terveysverot havainnollistavat ohjaavan verotuksen ongelmia vielä konkreettisemmin. Tutkimusnäyttö siitä, kuinka tehokkaasti elintarvikkeiden verotus muuttaa kulutuskäyttäytymistä, on ristiriitaista.

Sen sijaan tiedetään, että laajapohjaisen, rasvaan, sokeriin ja suolaan kohdistuvan terveysveron toteuttaminen olisi hallinnollisesti raskasta ja oikeudellisesti haastavaa. Jos vero ei muuta käyttäytymistä, se on käytännössä vain uusi kulutusvero – ruokavero. Jos se onnistuu tavoitteessaan, myös sen verotuotto pienenee.

Sama ristiriita näkyy energiaverotuksessa. Liikenteen sähköistyminen ja fossiilisten polttoaineiden käytön väheneminen ovat ilmastopolitiikan näkökulmasta toivottuja kehityskulkuja, mutta samalla ne syövät valtion veropohjaa. Jos ohjaus onnistuu, verotuotot pienenevät.

Tämän vuoksi julkisen talouden rahoitusta ei ole kestävää rakentaa verojen varaan, joiden tarkoituksena on vähentää omaa veropohjaansa.

Ohjaavaa verotusta pohdittaessa pitäisi kysyä kaksi yksinkertaista kysymystä. Muuttaako vero aidosti käyttäytymistä? Ja jos muuttaa, onko se kustannustehokkain tapa saavuttaa tavoite. Liian usein keskustelu pysähtyy siihen, että vero näyttää hyvältä keinolta tehdä jotakin.

Valtiovarainministeriö on toistuvasti korostanut, että ohjaavien verojen tavoitteiden tulee olla täsmällisiä ja niiden vaikutusten huolellisesti arvioituja. Lisäksi julkisen talouden rahoitusta ei pitäisi rakentaa ohjaavien verojen varaan juuri siksi, että onnistunut ohjaus kaventaa niiden veropohjaa.

Suomen julkinen talous tarvitsee vakaata verokertymää, mutta myös yritykset tarvitsevat vakaan toimintaympäristön. Siksi veropolitiikassa olisi syytä palata ydinkysymyksen äärelle: Milloin veron tarkoitus on ohjata ja milloin kerätä tuloja?

Jos ensisijainen tavoite on rahoittaa julkisia menoja, paras ratkaisu on edelleen mahdollisimman laajapohjainen, neutraali ja ennustettava verotus. Tämä tulisi pitää myös puolueissa ohjenuorana, kun ne laativat ehdotuksiaan julkisen talouden vahvistamiseksi.

Kirjoitus on julkaistu vieraskynänä Iltalehdessä 22.8.2026