Miten elintarviketeollisuus tukee hyvinvointia?

Ruokailoa ja hyvinvointia

Ruokia ja juomia valmistavien yritysten tärkeä tehtävä on tarjota ihmisille vaihtoehtoja terveellisen ja itselle sopivan ruokavalion koostamiseen eri elämäntilanteissa.

Hyvässä seurassa nautittu onnistunut ateria tarjoaa keholle polttoainetta sekä hyvän mielen. Myös herkuttelulla ja nautinnolla on sijansa, kun muistaa kohtuullisuuden sekä ravinnon ja liikunnan tasapainon.

Tekoja hyvän ravitsemuksen ja hyvinvoinnin eteen

Ruokayritykset auttavat suomalaisia saamaan ruokavaliostaan riittävästi ravintoaineita ja huomioivat ravitsemussuositukset kehittäessään tuotteita.

Esimerkiksi rasvan ja suolan vähentäminen ovat alalla arkipäivää. Suomessa elintarviketeollisuus on vähentänyt suolan käyttöä merkittävästi 1980-luvulta alkaen ja on tunnetusti edelläkävijä Euroopassa. Väestön liian vähäistä jodin saantia ehkäistään siirtymällä vähitellen jodisuolan käyttöön. Lisäksi yrityksissä tehdään sinnikästä tuotekehitystyötä esimerkiksi sokerin vähentämisessä ja kasvisten lisäämisessä ihmisten ruokavalioihin.

Selkeillä pakkausmerkinnöillä ja runsaalla tuoteinformaatiolla elintarviketeollisuus auttaa kuluttajia tekemään hyvinvointia tukevia ruoka- ja juomavalintoja. Myös pakkauskokoja on saatavilla monenlaisia. Lisäksi yritykset kannustavat varsinkin lapsia ja nuoria liikkumaan tekemällä yhteistyötä järjestöjen kanssa.

Tältä sivustolta löydät esimerkkejä suomalaisten ruoka- ja juomayritysten monista teoista ihmisten hyvinvoinnin ja hyvän ravitsemuksen eteen. Toivotamme ruokailoa kaikkiin pöytiin!

Alla olevista linkeistä pääset suoraan tekoja esitteleville sivuille:

Sivuilla olevat yritysten ruokakuvat: Apetit, HKScan ja Vaasan

Takaisin ylös