Blogi

Kaikki osaaminen on arvokasta

Kirjoittanut: Maiju Korhonen

Julkaistu:

Toukokuuta voi hyvällä syyllä sanoa osaamisen näyteikkunaksi Suomessa.

Kuun alkupuolella kilpailtiin Espoossa Taitaja-kisoissa eli ammattitaidon nuorten suomenmestaruuskilpailuissa. On ammatillisen koulutuksen juhlaa, kun huippuosaajat kilpailevat 47:ssä eri lajissa parasta osaamistaan näyttäen.

Taitaja keräsi peräti 87 000 kävijän yleisön, ja moni peruskoululainen – jopa varhaiskasvatuksen lapsi – sai nähdä, mitä ja millaisia töitä eri ammateissa tehdään.

Myös (vaativan) erityisen tuen kilpailijat kilpailivat viidessä eri Taitaja PLUS -lajissa ja pääsivät näyttämään osaamistaan suurelle yleisölle.

Suomessa on todella korkeatasoista ammatillista osaamista, jota tullaan ihmettelemään jopa muista maista. Taitaja-kisoilla on ollut vuosien saatossa suuri vaikutus kisakaupunkien ammatillisen koulutuksen vetovoimaan: monien alojen aloituspaikoille on nähty suoranainen hakijaryntäys!

* * *
Parhaillaan ovat käynnissä Elintarviketeollisuusliiton yhdessä jäsenyritysten kanssa järjestämät Maistuva päivä -teemaviikot, jolloin yläkoululaiset pääsevät tutustumaan elintarvikkeiden jalostamiseen alan yrityksissä.

Koululaisryhmien tuominen yrityksiin teettää paljon työtä, mutta antaa myös vähintään yhtä paljon takaisin. On tärkeää, että mahdollisimman monet nuoret pääsevät näkemään, mitä ruokia ja juomia heidän omilla kotiseuduillaan valmistetaan.

Suomessa teollisuudenaloja yhdistävät tällä hetkellä suuret vetovoimahaasteet. Miten houkutella töihin ja sellaisille toimialoille, joita ei pääse näkemään arjessa? Emme ikinä pysty kuljettamaan jokaista peruskoululaista katsomaan elintarviketuotantoa, mutta jostakin on aloitettava ja tehtävä kaikki mitä pystytään.

* * *
Myös kansainvälisillä osaajilla on paljon osaamista, jota suomalainen työelämä ei vielä osaa täysin hyödyntää. Kun ikäluokat maassamme pienenevät ja suurten ikäluokkien hoito ja hoiva tulee hoitaa verovaroin jotenkin, katseet kääntyvät maahanmuuttoon.

Suomella on vielä tehtävää tekijöiden houkuttelussa ja tänne asettumisessa. Näistä teemoista kuullaan elintarvikealan vuotuisessa huipputapahtumassa Elintarvikepäivässä 23.5., kun huippuasiantuntijat nousevat lavalle ohjelmaosiossa, joka on nimetty Kilpailu osaajista ja tekijöistä – maahanmuutosta ratkaisu.

Toukokuussa myös kesätyöntekijät, harjoittelijat ja muut kausityöntekijät saapuvat työpaikoille. Huolehditaan yhdessä siitä, että he saavat hyviä kokemuksia elintarvikealan yrityksistä. He ovat tulevia kollegoitamme.

Joku viisas onkin kiteyttänyt: ”Be nice to people on your way up. You’ll meet them on your way down.” Nuoret eivät ole vielä valmiita tekijöitä, vaan vasta oppimassa työelämässä. Heillä voi kuitenkin olla monenlaista muuta osaamista, jota meillä vanhemmilla ei ole.

Kaikki osaaminen on arvokasta. Olipa kyseessä nuori, huippuosaaja, täsmätyökykyinen tai kansainvälinen osaaja, heillä kaikilla on annettavaa työelämään. Pidetään yhdessä huoli, että kaikki osaaminen pääsee käyttöön.

Kirjoittaja yllättyy aina vaan uudestaan nähdessään ammattiosaajien huikeita käytännön taitoja, sillä oma osaaminen suuntautuu muualle.

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Maiju Korhonen

Johtava asiantuntija

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset