Elintarvikealan ehdoton huipputapahtuma
Suomen odotetuin ja tärkein elintarvikealan koulutuspäivä järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.5.2023.
Tänä keväänä Elintarvikepäivä kokoaa sadat elintarvikealan asiantuntijat jo 52. kerran uuden tiedon, ruoka-alan tulevaisuuden, ajan ilmiöiden ja herkullisen ruuan pariin. Teema Tietoa, turvaa, teknologiaa luotaa tulevaisuuteen, oli sitten kyse teknologisista ratkaisuista, lainsäädännön muutoksista, uusista raaka-aineista, luomusta tai työelämän osaamistarpeista. Usean rinnakkaisohjelman kattauksessa on yhteensä lähes 30 puhujaa.
Tapahtumassa mukana olevat näytteilleasettajat voit katsoa tästä.
Ohjelma
Sali 101, klo 9.30–11.15
Tervetuloa
Toimitusjohtaja Mikko Käkelä, Elintarviketeollisuusliitto
Ruoka-alan kasvun moottoreita ovat innovatiivisuus, ennakoitava politiikka sekä alan vetovoimaisuus
Toimitusjohtaja Annikka Hurme, Valio Oy
Kohti kestävää ja arvostettua ruokajärjestelmää
Maa- ja metsätalousministeriö on sitoutunut taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään ruuantuotantoon. Samalla meidän on turvattava ruoantuotantomme omavaraisuutta ja maaseudun elinvoimaisuutta. Uuden hallituskauden alku on otollinen hetki pohtia, minkälainen ruokajärjestelmä palvelisi meitä tulevaisuudessa parhaiten. Samalla haluamme lisätä ruoan ja sen eteen tehtävän työn arvostusta ja yhdessä syömisen merkitystä.
Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö
Investing in a resilient and sustainable European food future
What is needed to make the European food and drink sector transformation a true success? What is the vision of the direction the industry should take to be viable and competitive in the long-run and what kind of policy support is needed to get there?
General Director Dirk Jacobs, FoodDrinkEurope
Kauppapolitiikka on yhä enemmän turvallisuuspolitiikkaa
Turvallisuuden kuva on jatkuvassa muutoksessa. Horisontti on myös yritysten kannalta sumuinen ja monenlaiset skenaariot ovat mahdollisia. Mitä näkyy turvallisuuden horisontissa tällä hetkellä - mihin elinkeinoelämän tulisi varautua?
Turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Kim Mattsson, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Ohjelma täydentyy
Sali 101, klo 12.30–14.00
Codex Alimentarius juhlii 60-vuotista taivaltaan. Mihin kaikkeen tämän kansainvälisen elintarvikekaupan turvallisuutta, laatua ja oikeudenmukaisuutta edistävän komission toiminta ulottuu ja miten se vaikuttaa elintarvikelainsäädännön kehitykseen ja kauppapolitiikkaan tulevaisuudessa? Näihin saamme kuulla näkemyksiä usealta kansainväliseltä puhujalta.
Opening remarks
Sebastian Hielm, Food Safety Director and CCEXEC member for Europe, Finnish Government
The Codex Alimentarius – 60 years of international food standards setting
Due to its results and relevance, Codex is broadly considered to be one of a handful of success stories in the UN system. How did this come to be, and what are the challenges for Codex to stay relevant in the next 60 years?
Tom Heilandt, Secretary, Codex Alimentarius (Rome)
Food safety priorities in Europe vs. the rest of the world
Comprised of 51 member countries, with greatly varying levels of international food trade, the European region is the largest in Codex. To what degree do we share the same food safety agenda, and how does that differ from the rest of the world?
Anne Beutling, chairperson of CCEURO, Federal Ministry of Food and Agriculture (Berlin)
Codex, international trade and food systems: an EU perspective
The EU is amongst the biggest importers and exporters of food, and also the only member organization in Codex. What are the objectives of the EU in Codex? How do Codex standards contribute to sustainable food systems? And what is the relationship between Codex and the WTO?
Sèbastien Goux, Deputy Head of Unit “Multilateral international relations” of the Directorate-General Health and Food Safety, EU Commission (Brussels)
Questions / Discussion
As a panel, the speakers will briefly discuss some of the topics raised during the session. Members of the audience are also encouraged to ask questions, either in English or Finnish.
Sali 101, klo 12.30–14.00
Puheenjohtajana ekonomisti Bate Ismail, Elintarviketeollisuusliitto
Sustainable Food Chain Case Studies: Reducing waste & improving visibility with Artificial Intelligence in food & beverage
About one third of all food is lost and wasted, which accounts for approximately 8% of the greenhouse gas emissions globally. Reducing food loss and waste help feed the world’s population in a more sustainable way. Collecting, sharing and using data in a smart way is key to make this possible. Hear during this session how Machine Learning can be put to work to reduce waste and improve profitability.
Marcel Koks, Industry & Solution Strategy Senior Director for Food & Beverage, Infor
Food Data Finland -hanke ratkomassa ruoka-alan kohtalonkysymyksiä
Tulevaisuudessa kuluttajan arvopohjaiset valinnat ohjaavat koko ruoan arvoketjun toimintaa. Regulaatio edellyttää tuotteisiin ja pakkauksiin liitettävän tiedon huomattavaa lisäämistä ja tiedon todennettavuutta. Samalla pakkausten tuottajavastuu lisää vaatimuksia kiertotaloudelle. Ruokaketjun kyky hallita tuotteisiin ja pakkauksiin liitettävää tietoa laajasti koko yrityksen prosesseissa ja arvoketjun toimijoiden välillä nousee kriittiseksi, jopa olemassaolon kysymykseksi.
Hankepäällikkö Satu Hulkkonen ja hankekoordinaattori Jukka Viitanen, Food Data Finland, GS1 Finland
Tekoälystä tuli ravintolapäällikön työkaveri
Millaisia mahdollisuuksia tekoäly tuottaa ravintola-alalle?
Johtaja Mari Kähkönen, Antell
Sali 102, klo 12.30–14.00
Puheenjohtajana toimialapäällikkö Mari Raininko, Elintarviketeollisuusliitto
Food out of thin air
Solar Foods on suomalainen start-up yhtiö, joka tuo markkinoille täysin uudenlaisen proteiiniraaka-aineen. Solein® -proteiini on saanut ensimmäisen uuselintarvikehyväksynnän Singaporessa vuonna 2022. Yhtiölle valmistuu vuonna 2023 ensimmäinen kaupallinen tehdas Vantaan Vehkalaan.
QEHS Manager Noora Toivonen, Solarfoods
Ei ruista rakkaampaa – tutusta raaka-aineesta entistä kestävämpi
Kaksi vuotta sitten maanviljelijäomisteinen Lantmännen alkoi muuttaa kotimaista rukiin viljelyä entistä kestävämmäksi Ilmasto & Luonto -viljelyohjelmansa avulla. Viljelijöiden kanssa toteutettava tulevaisuuden viljelyn ohjelma keskittyy toimenpiteisiin, joilla kaikkien rakastama kotimainen ruis tuotetaan entistä kestävämmin ja luonnon monimuotoisuutta tukien. Muutos alkaa pellolta ja lopputulos näkyy suomalaisten kansallisruoassa ruisleivässä.
Toimitusjohtaja Tuomas Mantere, Vaasan Oy – osa Lantmännen-konsernia
Bioprosessoinnin avulla kasviperäiset elintarvikkeet B12 vitamiinin lähteiksi
Uudet pohjoismaiset ravitsemussuosituksetkin ohjaavat aiempaa enemmän kasvikunnan tuotteiden suosimiseen. Kasvimateriaalista puuttuva B12-vitamiini on haaste, johon vastataan uusilla sovelluksilla, joissa bakteerit pannaan töihin.
Professori Pekka Varmanen, Helsingin yliopisto
Sali 207, klo 14.45–16.15
Puheenjohtajana toimialapäällikkö Terhi Virtanen, Elintarviketeollisuusliitto
Luomu ratkaisuna ajan haasteisiin
Millaisia vahvuuksia luomutuotannolla on ja mitä muu ruoantuotanto voisi omaksua luomutuotannolta ajassamme, jossa omavaraisuuden lisäämiselle on tarvetta, sopeutuminen ilmastonmuutokseen on välttämätöntä ja luontokato etenee?
Johtaja Sari Iivonen, Luomuinstituutti
Onko luomulla tulevaisuutta?
Asenteet luomuruokaa kohtaan ovat olleet viime vuosina erittäin positiivisia ja myynti on vuosien saatossa ollut kasvussa. Vieläkö suomalaisia aihe kiinnostaa? Jääkö luomu nousevien kustannusten paineessa nyt kauppojen hyllyille? Entä onko Suomessa luomutuottajia jatkossa viljelijöiden vähetessä?
Asiakkuusjohtaja Pasi Saarnivaara, Kantar TNS Agri
Luomuvienti rokkaamaan!
Pekan Leipä on vienyt ruisleipää Saksaan jo yli 25 vuoden ajan. Matkassa on ollut uhkia ja haasteita, joita on onnistuttu kääntämään mahdollisuuksiksi ja menestykseksi. Onko muuttuvassa maailmassa edelleen mahdollisuuksia viennille?
Toimitusjohtaja Karri Kunnas, Pekan Leipä Oy
Sali 103, klo 14.45–16.15
Puheenjohtajana johtaja, vastuullisuus ja kestävä kehitys, Satumaija Levón, Elintarviketeollisuusliitto
Vihreän siirtymän edellytykset ja mahdollisuudet yrityksille
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden globaali hupeneminen haastavat tällä hetkellä jokaista toimijaa. Vihreä siirtymä avaa muutosten keskellä myös uusia mahdollisuuksia ja tarjoaa valtavan globaalin markkinapotentiaalin.
Johtaja Ulla Heinonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Sääntelyä näkyvissä – Millaista yritysvastuulainsäädäntöä EU:ssa valmistellaan?
EU:ssa valmistellaan runsaasti erilaista yritysten arvoketjujen kestävyyteen liittyvää sääntelyä. Miksi yritysvastuu ja pakkotyön kielto muuttuvat säädellyiksi? Millaista sääntelyä on ehdotettu? Entä miten tuleviin velvoitteisiin kannattaisi varautua jo nyt?
Kaupallinen neuvos Linda Piirto, Kansainvälisen kaupan osasto, Kestävän kaupan yksikkö, Ulkoministeriö
Kestävyyssäädösten ennakointi vaikuttavan vastuullisuustyön mahdollistajana
Viime vuosina vastuullisuuden painopiste on siirtynyt yhä vahvemmin vapaaehtoisuudesta velvoittavaan sääntelyyn. Pitkäjänteisellä vastuullisuustyöllä ja yhteistyön kehittämisellä läpi arvoketjun varaudutaan paitsi tuleviin vaatimuksiin - myös kuluttajien kasvaviin odotuksiin.
Vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lea Rankinen, Paulig
Sali 101, klo 14.45–16.15
Puheenjohtajana johtaja Anne Somer, Elintarviketeollisuusliitto
Kansainvälisten osaajien rekrytointi maailmalta suomalaisiin yrityksiin
Kansainvälisestä työvoimasta vastaava johtaja Elina Koskela, Barona Oy
Monikulttuurisuus voimavarana SOLin palveluissa
Johtaja Timo Sairanen, henkilöstö- ja lakiasiat SOLEMO Oy (SOL)
Maahanmuuttoviraston näkökulmia
Apulaisjohtaja Elina Immonen, maahanmuuttovirasto
Paneelikeskustelu
Sali 102, klo 14.45–16.15
Puheenjohtajana toimialapäällikkö Marika Säynevirta, Elintarviketeollisuusliitto
Uudistuuko ruokajärjestelmä aidosti vain kriisien kautta?
RUOKAVARMA-hankkeessa on tutkittu ruokajärjestelmän haavoittuvuuksia. Haavoittuvuuksien juurisyyt kytkeytyvät ruokajärjestelmän perusolemukseen, minkä vuoksi niiden poistaminen edellyttää radikaalia järjestelmätason murrosta. Vaihtoehtoisina ruokajärjestelmän organisoitumistapoina hankkeessa arvioitiin omavaraista ja high tech -ruokajärjestelmää, joihin kumpaankin liittyy omanlaisiaan haavoittuuksia.
Tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Tuotammeko ruokaa huomennakin – Suomalaisen maatalouden skenaariot
Elintarviketuotannon toimintaympäristö on rajussa murroksessa. Hankkija Oy kuvasi neljä vaihtoehtoista skenaariota strategiansa pohjaksi. Mitä nämä skenaariot tarkoittavat toteutuessaan suomalaiselle ruoantuotannolle.
Toimitusjohtaja Jyrki Lepistö, Hankkija Oy
Luonnonvarakeskuksen Ruokavisio 2040 – Mitä, miten ja miksi Suomi tuottaa vuonna 2040?
Ruokavisio 2040 muodostaa kuvan Suomen ruuantuotannon tilasta ja tarpeista vuoteen 2040 asti. Se kirkastaa boreaalisen alueen elintarviketuotantoon liittyvät haasteet ja mahdollisuudet sekä nostaa esiin kehityspolut, joita seuraamalla elinvoimainen, kestävä ja tulevaisuuteen uskova ruoantuotanto on Suomessa totta.
Tutkimuspäällikkö, erikoistutkija Hanna Karikallio, Luonnonvarakeskus LUKE
Päivän aikataulu
Klo 8.00 Ilmoittautuminen aukeaa, mahdollisuus tutustua näyttelyyn
Klo 9.30–11.15 Kaikille yhteinen avausosio
Klo 11.15–12.30 Lounas
Klo 12.30–14.00 Rinnakkaisohjelmat
Klo 14.00–14.45 Kahvi
Klo 14.45–16.15 Rinnakkaisohjelmat
Klo 16.15–19.00 Päätösbuffet
Päivän koko ohjelman aikatauluineen ja herkullisine kattauksineen löydät TÄSTÄ (pdf)
Osallistumismaksut
Maksu kattaa päivän runsaan ohjelman, jälkikäteen toimitettavan luentoaineiston, aamu- ja iltapäiväkahvit, lounaan sekä päätösbuffetin. Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.
- ETL:n jäsenyritysten edustajat: 410 €
- Muut elinkeinoelämän edustajat: 460 €
- Valtion, kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten edustajat: 270 €
- Opiskelijat ja jatko-opiskelijat 25 €
- Media: maksuton
- Kutsuvieraat (vain kutsun saaneet): maksuton
Tapahtuman järjestävät Elintarviketeollisuusliitto ja Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö.
Ota yhteyttä, kysy lisää!
Haluatko tietoa tapahtumasta tai ilmoittautua näytteilleasettajaksi? Lisätietoa saat Marleena Tanhuanpäältä puh. 040 528 2207 tai marleena.tanhuanpaa@etl.fi
Elintarvikepäivän koko ohjelmaan aikatauluineen ja herkullisine tarjoiluineen voit tutustua tästä.
#elintarvikepäivä
Seuraa tapahtumaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #elintarvikepäivä.