Koululaisryhmät tutustuvat tänään elintarviketeollisuuteen
Koululaiset pääsevät tänään tutustumaan elintarviketeollisuuden yrityksiin ja työtehtäviin eri puolella Suomea. Elintarviketeollisuusliitto järjestää yhdessä jäsenyritystensä kanssa suositun esittelypäivän jo kahdeksannen kerran.
Esittelypäivä on suunnattu ammatinvalintaa pohtiville 8.–9.-luokkalaisille ja lukiolaisille sekä heidän opettajilleen. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu 13 tuotantolaitosta ja 17 koululaisryhmää. Kaikkiaan esittelypäivään lähetettiin 85 hakemusta kouluista ympäri Suomen.
– Elintarviketeollisuudessa työskentelee ihmisiä useissa kymmenissä eri tehtävissä ja ammateissa. Esittelypäivän tarkoituksena on kertoa elintarviketeollisuudesta ja innostaa nuoria suuntautumaan tälle monipuolisia koulutus- ja työmahdollisuuksia tarjoavalle alalle, Elintarviketeollisuusliiton tiedottaja Liisa Tikkanen kertoo.
Vierailulla koululaiset kuulevat ja näkevät konkreettisesti, millaista osaamista ruokien ja juomien työskentelyn parissa nyt ja tulevaisuudessa tarvitaan. Tieto-osuuksien lisäksi päivän ohjelmassa voi yrityksestä riippuen olla tehdaskierros, makutestejä, tuotemarkkinointia tai muuta toiminnallista ohjelmaa.
Nuori voi tutustua alaan myös kausityöntekijänä
Elintarviketeollisuudessa on jälleen ensi kesänä tarjolla runsaasti kesätyöpaikkoja ympäri Suomen. Ala työllistää suhdanteista riippumatta joka vuosi lähes 6000 nuorta kesätyöläistä erilaisissa toimenkuvissa. Kesäsesongin lisäksi toinen tärkeä ajankohta kausityön tarpeelle on joulusesonki.
– On hyvä asia, että elintarviketeollisuudella on tarjolla myös kausityötä nuorille, sillä monen kohdalla ammatin valintaan voi vaikuttaa kesätöistä jäänyt positiivinen kuva alasta, Tikkanen jatkaa.
Elintarviketeollisuusliitto on mukana Vastuullinen kesäduuni 2015 -kampanjassa, jonka tavoitteena on varmistaa, että nuorille riittää laadukkaita kesätyöpaikkoja myös tulevaisuudessa. ETL myös kannustaa jäsenyrityksiään liittymään mukaan kampanjaan ja tarjoamaan nuorille aktiivisesti kesätöitä.
Elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala, ja se työllistää 33 000 henkeä noin 1900 toimipaikassa. Tuotantoa on kaikkialla Suomessa, ja työpaikkoja löytyy niin suurista kuin pienistäkin yrityksistä.
Esittelypäivän tarjoavat yrityskohteet ja koulut
Apetit Oyj, Säkylä: Armfeltin koulu ja Pellonpuiston koulu Arla Oy, Söderkulla: Kartanon koulu Atria Suomi Oy, Nurmo: Ylistaron yläaste ja lukio ja Seinäjoen Lyseo Oy Halva Ab, Vantaa: Juvanpuiston koulu Oy Hartwall Ab, Lahti: Kaurialan lukio HKScan Finland Oy, Eura: Nanun koulu HKScan Finland Oy, Forssa: Kuhalan koulu HKScan Finland Oy, Mikkeli: Anttolan yhtenäiskoulu HKScan Finland Oy, Vantaa: Koulumäen koulu Juustoportti Oy, Jalasjärvi: Kurikan yhteiskoulu Kaslink Foods Oy, Koria: Karhuvuoren koulu Saarioinen Oy, Huittinen: Alastaron yläaste Oy Sinebrychoff Ab, Kerava: Nissnikun koulu
Yritysten mediakontaktit:
Apetit Oyj: Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö Mikko Merisaari, p. 010 402 4014, 050 521 4055 Arla Oy: Viestintäpäällikkö Outi Fagerlund, p. 050 502 8395 Atria Suomi Oy: Viestintä- ja IR-päällikkö Hanne Kortesoja, p. 0400 638 839 Oy Halva Ab: Markkinointipäällikkö Tanja Mäntymäki, p. (09) 7746 2041 Oy Hartwall Ab: Yritysimagokoordinaattori Riikka Kallonen, p. 020 717 6250 HKScan Finland Oy: Viestintäjohtaja Marja Siltala, p. 010 570 2290, 0400 962 290 Kaslink Foods Oy: Markkinointipäällikkö Janne Hirvonen, p. 044 599 6430 Juustoportti Oy: Toimistosihteeri Jaana Kuusinen, p. (06) 456 6800, 044 793 8021 Saarioinen Oy: Henkilöstön kehittäjä Laura Vettenranta, p. (03) 244 7208, 050 327 8813 Oy Sinebrychoff Ab: Tiedottaja Paula Suomi, p. 040 544 2101
Lisätiedot: Elintarviketeollisuusliitto: Liisa Tikkanen, p. 050 377 4100
» Takaisin