Artikkeli

Valitsemalla kotimaista äänestät omavaraisuuden puolesta

Julkaistu:

Ruuan riittävyys poikkeusoloissa ja omavaraisuus nousivat tänä kesänä ajankohtaisiksi keskusteluteemoiksi.

Omavaraisuus ja ruokaturva ovat monella tapaa ymmärrettäviä käsitteitä. Siitä huolimatta tehtävässäni valmiuspäällikkönä huoltovarmuusorganisaation elintarviketeollisuuspoolissa olen joutunut laajentamaan näkemystäni kummastakin aiheesta.

Olen päässyt mukaan monenlaiseen yhteistyöhön, muun muassa harjoituksiin, koulutuksiin, selvityksiin ja seminaareihin, joilla pyritään vahvistamaan elintarvikealan toimijoiden varautumista häiriötilanteisiin.

Tärkeimpänä tehtävänä on yhteistyön kehittäminen, sillä omavaraisuutta ja ruokaturvaa ei voi saavuttaa yksin. Tarvitsemme tuotantopanoksia, energiaa, toimivaa markkinataloutta ja ennen kaikkea yhteistyötä. Täysin kotimaista elintarviketuotantoa ei ole.

Kannustan kuitenkin jokaista syömään kotimaista ruokaa, jotta meillä olisi mahdollisuus selvitä äärimmäisistäkin katastrofeista!

Kun säilytämme Suomessa monipuolisen alkutuotannon, ruokaa ja juomaa jalostavat tuotantolaitokset sekä ennen kaikkea osaamisemme ruuan tuotannossa ja jakelussa, olemme kiistatta paremmassa asemassa ruokaturvan suhteen kuin monet muut.

Vienti parantaa tilannettamme entisestään, sillä maahamme jäisi erityisen epätodennäköisessä, mutta kohtalokkaassa eristystilanteessa enemmän syötävää.

Elintarvikkeita ei myöskään voi tuottaa ilman vettä ja energiaa. Suomi on vesivaroiltaan yksi maailman rikkaimmista maista, ja meillä on myös mahdollisuuksia ja tahtoa huolehtia vesivaroistamme.

Maapallon kantokyvylle on parempi, että vesijalanjälki jätetään Suomeen kuin vaikkapa Etelä-Amerikkaan. Sen vuoksi tarvitaan yhteistyötä kotimaisen lihantuotannon ja kasvivalkuaisen omavaraisuuden lisäämiseen.

Tuotantoa kasvattamalla pystytään myös saavuttaa suuremmat volyymit energiaomavaraisuuden kehittämiseen. Investoinneista tulee kannattavampia ja kiertotalous mahdollistaa uusia ympäristöystävällisempiä ratkaisuja, joille löytyy myös vientimarkkinoita.

Meitä suomalaisia voi hyvällä syyllä kutsua ruokaturvan ja omavaraisuuden hyväosaisiksi. Valtaosa kansastamme antaa tukensa ruuan tuotannon ylläpitämiselle Suomessa.

Jokainen voi kantaa kortensa kekoon valitsemalla kotimaisen tuotteen. Se on kiitollisuuden ele kotimaisille tuottajille, mutta myös muistutus siitä, ettei samanlaista valinnan mahdollisuutta ole kaikkialla maailmassa.

Aili Kähkönen työskenteli valmiuspäällikkönä Elintarviketeollisuusliitossa vuosina 2014-2018

Jaa artikkeli

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset