Blogi

Saisiko olla valkosuklaan ja kaviaarin makuista ruokaa? 

Kirjoittanut: Terhi Virtanen

Julkaistu:

Toimialapäällikön työssä Elintarviketeollisuusliitossa päätyy mukaan moneen mielenkiintoiseen aiheeseen. Yhtenä päivänä ollaan makkaroiden parissa, toisena leipomossa, kolmantena tutustumassa mausteiden ja makujen maailmaan.

Liitossamme toimii aktiivisesti 14 toimialayhdistystä, joissa jokaisessa näkyvät kyseisen sektorin erityispiirteet. Yksi yhdistyksistä, Mausteyhdistys, järjesti lokakuun alkupuolella tuotekehitykseen keskittyneen seminaarin Turussa Aistilan tiloissa. Satakunta mausteiden parissa työskentelevää asiantuntijaa pääsi tutustumaan aisteihin ja moniaistiseen kokemukseen mausteiden maailmassa.

Tuotekehityksellä on iso rooli elintarviketeollisuudessa ja alan yrityksissä. Tuotekehityksen tuloksena syntyy suomalaisille yhä terveellisempiä, vastuullisempia ja maistuvampia elintarvikkeita. Aistilan liiketoiminnan tarkoituksena on avittaa tuotekehitystä ja sitä myötä kuluttajille yhä mieluisampien tuotteiden syntymistä.

Seminaarissa kuultiin tutkimustietoa muun muassa suolan ja sokerin vähentämisestä elintarvikkeista, mitä ruokia ja juomia valmistavat yritykset ovat tehneet jo kauan. Mausteet buustaavat tutkitusti suolan makua ja suolan partikkelikoolla voi vaikuttaa suolan maun voimakkuuden aistimiseen.

Tämän hetken kuluttajia kiinnostavat samanaikaisesti uudet jännittävät maut, mutta toisaalta myös nostalgiset turvamaut, jotka saattavat jopa lievittää ihmisten stressiä!

Uutta ajattelutapaa maustamiseen ja hyvään ruokaan tarjoaa ns. flavour pairing. Sen ajatuksena on, että mitä enemmän ruoat jakavat samoja kemiallisia yhdisteitä, sitä paremmin ne sopivat yhteen.

Vaikka esimerkiksi kaviaari ja valkosuklaa tai sinihomejuusto ja suklaa kuulostavat epätodennäköiseltä makuparilta, ne saattavat silti toimia hyvin yhteen. Flavour paring -työkalut voivat auttaa yrityksiä uusien reseptien ja makuyhdistelmien kehittämisessä.

Mausteseminaarilaiset tutustuivat demon kautta myös tuoksujen vaikutukseen ruoan maun aistimisessa. Korvapuusti oli toki hyvää hajuttomanakin, mutta kyllä tuoksulla, myös keinotekoisesti lisätyllä, voi vaikuttaa maun intensiteettiin merkittävästi.

Aistilassa toimii lounasravintola Flavoria, jossa ruokailijat saavat tietoa annoksensa ravintosisällöstä.  Flavoriaa hyödynnetään myös esimerkiksi uusien tuotteiden testaamiseen ja kuluttajamieltymysten selvittämiseen.

Ja niinhän se on, että flavori ja maku ovat elintarvikkeissa aivan ratkaisevia tekijöitä. Tärkeintä on, että ruoka maistuu, muuten se jää syömättä.

 

Toimialapäällikkö Terhi Virtasen vastuualueita ETL:ssä ovat elintarvikelainsäädäntö ja kemiallinen elintarviketurvallisuus. Mausteyhdistyksen lisäksi hän toimii Suomen liha- ja siipikarjateollisuusyhdistyksen asiamiehenä.

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Terhi Virtanen

Toimialapäällikkö

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset