Tiedote

Oivaa suomalaista elintarvike­turvallisuutta jo 10 vuotta – uudistaminen ajankohtaista

Julkaistu:

Elintarvikkeita valmistava yritys vastaa aina tuotteidensa turvallisuudesta ja siihen liittyvästä omavalvonnasta. Yrityksissä työtä elintarvikkeiden turvallisuuden eteen tehdään päivittäin. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä Ruokaviraston Oiva-järjestelmä on vakiintunut työkalu elintarviketurvallisuuden varmentamisessa.

Oivan hymynaamat ovat monille tuttuja ravintoloista, mutta järjestelmän piirissä ovat kaikki elintarvikeyritykset, kuten ruokia ja juomia valmistavat yritykset, maahantuojat ja kaupat sekä muut myymälät. Säännöllinen, suunnitelmallinen ja julkisesti raportoitu Oiva-valvonta tukee elintarviketurvallisuuden ylläpitoa.

– Oiva-järjestelmä on tuonut ryhtiä ja yhdenmukaisuutta elintarviketurvallisuuden valvontaan selkeällä ohjeistuksella, jota sekä valvojat että yritykset hyödyntävät. Lisäksi se tuo elintarvikevalvonnan tulokset näkyviksi aina kuluttajille saakka, Elintarviketeollisuusliiton toimialapäällikkö Terhi Virtanen kertoo.

Karsitaan päällekkäistä valvontaa

Viimeisen kymmenen vuoden aikana elintarviketeollisuusyritykset ovat ottaneet Oivan rinnalle käyttöön GFSI – Global Food Safety Initiativen mukaisia elintarviketurvallisuusjärjestelmiä (BRC, IFS, FSSC 22 000). Näiden vapaaehtoisten, lainsäädännön vaatimukset ylittävien järjestelmien hyödyntäminen on vaatinut yrityksiltä isoja investointeja ja osaamisen kehittämistä.

– GFSI:n mukaiset elintarviketurvallisuusjärjestelmät noudattavat kansainvälistä ohjeistusta ja niitä auditoi kolmas osapuoli. Monet elintarviketeollisuuden asiakkaat eli kaupat, ravintolat ja toiset elintarvikkeita valmistavat yritykset usein jopa edellyttävät jonkin tietyn GFSI-järjestelmän käyttöä, Virtanen kuvaa.

Tämän vuoksi useiden elintarviketeollisuusyritysten toimintaa tarkastaa tällä hetkellä kolme eri tahoa: viranomaiset, auditointiyritykset ja asiakkaat omilla auditoinneillaan. Jos yrityksellä on käytössään GFSI-järjestelmä, Elintarviketeollisuusliiton mielestä sen pitäisi tarkoittaa viranomaisille maksettavien valvontakustannusten pienenemistä ja tarkastuskäyntien vähenemistä.

– Päällekkäisen valvonnan karsiminen auttaisi kohdentamaan valvontaresurssit tehokkaammin todellisiin ongelmakohtiin, Virtanen toteaa.

Oivan esikuva, Tanskan Smiley-järjestelmä, on myös edelleen käytössä. Sitä on kuitenkin vuosien myötä uudistettu huomioimaan myös muut elintarviketurvallisuusjärjestelmät. Tanskassa ja Ruotsissa yritysten käyttämät elintarviketurvallisuutta varmentavat järjestelmät huomioidaan viranomaisvalvonnan tarkastusmäärissä. Siihen myös EU:n lainsäädäntö suorastaan velvoittaa.

– Elintarviketeollisuusyrityksille on tärkeää, että ne ovat tulevaisuudessakin Oiva-valvonnan piirissä ja valvontaraportti on asiakkaiden nähtävillä. Vapaaehtoiset järjestelmät olisi kuitenkin järkevää huomioida Oivan rinnalla, Virtanen tiivistää.

Oiva 10-vuotta -seminaari järjestetään tänään perjantaina 29.9.2023.

Lisätietoa

Terhi Virtanen

Toimialapäällikkö

Jaa artikkeli

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset