Avainsana: Talous

Ruuan verotuksen kiristäminen nousi esiin valtiovarainministeriön tuoreessa verokartoituksessa, jossa käytiin läpi mahdollisia tapoja kerryttää valtion kassaan lisää verotuloja. Ministeriö arvioi elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamisen yhdeksi potentiaaliseksi keinoksi julkisen talouden sopeuttamisessa. Puoluejohtajat ovat jo aiemmin ilmoittaneet vaalikoneissa, ettei ruuan arvonlisäveroa pidä korottaa. Samaan aikaan monien puolueiden ohjelmissa kummittelee kuitenkin ruuan hintaa nostavan terveysperusteisen veron käyttöönotto. Se on vain […]

Elintarviketeollisuuden näkymät tuleville kuukausille ovat edelleen tavanomaista heikommat.  Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen Suhdannebarometrin mukaan elintarvikealan näkymissä on tapahtunut jonkin verran paranemista viime vuoden pahimpiin aikoihin verrattuna, mutta yritysten odotukset tälle keväälle ovat yhä vaisut normaaliin verrattuna. Tilauskannat ovat heikentyneet tammikuussa selkeästi ja tuotannon odotetaan supistuvan alkuvuoden aikana. Elintarvikeyrityksissä puute kapasiteetista, materiaaleista tai ammattityövoimasta sekä riittämätön […]

Elintarviketeollisuuden kustannuskriisi ja sumea tulevaisuudenkuva siirtävät ja vähentävät alan investointeja. Valtiovallalta tarvitaan nyt tukitoimia elintarvikeyrityksille, jotta ne selviävät pahimman yli. Kustannuskriisi iski elintarviketeollisuuden yrityksiin rankasti vuonna 2022. Vielä viime kesänä yritysten ennustettiin investoivan 1 085 miljoonan euron edestä, mutta EK:n tuoreen investointitiedustelun mukaan elintarviketeollisuuden vuoden 2022 investoinnit jäävätkin 409 miljoonaan euroon. Se on alle viime […]

Elintarviketeollisuudella on ollut suuria haasteita kannattavuutensa kanssa tänä vuonna, eikä helpotusta hinta- ja kustannuspaineisiin ole näköpiirissä ensi vuonnakaan. Tuoreen talouskatsauksen mukaan ruokia ja juomia valmistavien yritysten kustannukset ovat nousseet kauttaaltaan keskimäärin 22 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Ruoka-alalle on tyypillistä, että kustannukset siirtyvät ketjussa hitaasti eteenpäin, mikä aiheuttaa kannattavuusvajetta elintarviketeollisuudelle ja alkutuotannolle. Teollisuus on maksanut aiempaa […]

Teollisuuden toimialoista elintarviketeollisuus kamppailee eturintamassa kustannusten nousujen paineessa. Samaan aikaan elintarvikeyritysten näkymät kesään ja alkusyksyyn ovat teollisuuden heikoimmat. Epävarmuudesta huolimatta ala uskoo kasvuun ja panostaa tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden kustannusten nousu alkoi jo viime vuonna, ja se kiihtyy entisestään. Etenkin tuotantopanosten hinnat ovat nousseet rajusti. Panoshintaindeksin mukaan elintarviketeollisuus on vastannut kustannuskriisiin nopeasti ja alkanut […]

Elinkeinoelämän tuoreen suhdannekyselyn mukaan elintarvikeyritysten odotukset tuleville kuukausille ovat kirkastuneet kesän aikana. Myös luottamus talouden kehitykseen on vahvistunut, joskaan yritykset eivät ole saaneet tilauksia vielä samaan tapaan kuin normaalisti. Elintarvikeyritysten suhdannetilannetta kuvaava saldoluku nousi heinäkuussa arvoon +14 (vastaava lukema huhtikuussa -15) ja näkymiä ennakoiva saldoluku arvoon +23 (huhtikuussa -2). Saldoluku saadaan vähentämällä myönteistä kehitystä odottavien […]

Keväinen virkoaminen ei vielä näy elintarviketeollisuudessa samalla tavalla kuin muilla teollisuudenaloilla, joilla elpyminen koronapandemian aiheuttamasta pudotuksesta on jo päässyt käyntiin. Elintarviketeollisuuden vahva kohtalonyhteys matkailu- ja ravitsemisalaan ennakoi, että ruokia ja juomia valmistavien yritysten tilanne voi palata normaalimmaksi vasta, kun ihmiset pääsevät taas ruokailemaan ravintoloihin ja matkustamaan. Etenkin juoma-ala ja pk-yritykset ovat kärsineet poikkeusoloista. Elintarvikeviennin nousutrendissä […]

Matkailu- ja ravintola-alan elpyminen on elintärkeää myös elintarviketeollisuuden yrityksille. Tuoreiden suhdannetietojen mukaan elpyminen koronapandemian aiheuttamasta pudotuksesta on päässyt Suomessa jo useilla teollisuudenaloilla hyvään vauhtiin. Elintarviketeollisuudessa virkoamista ei sen sijaan vielä näy, vaan suhdannetilanne on heikentynyt kevään aikana. Myös näkymät tuleville kuukausille ovat vaisut eivätkä elintarvikeyritykset ole saaneet tilauksia tavanomaiseen tapaan. Elintarvikealan vahva kohtalonyhteys matkailu- ja […]