Elintarvikepäivä 2022 kutsuu tulevaisuuden ruokapöytään
Elintarvikealan vuoden odotetuin koulutus- ja ajankohtaistapahtuma, Elintarvikepäivä, järjestetään tänä vuonna jälleen livenä. Tapahtuma kutsuu asiantuntijat tuoreen tiedon, päivänpolttavien teemojen ja hyvän ruuan pariin Helsingin Messukeskukseen tiistaina 17.5.
Tapahtuman teema Kiihtyvä muutos, kasvava vastuu osuu suoraan ajan hermoon. Kukapa olisi vielä alkuvuodesta uskonut, miten vakavan ja syvällisen turbulenssin keskellä ruoka-ala elää nyt maailmanpoliittisten tapahtumien vuoksi. Tai miten ruuan omavaraisuus ja ruokaturva nousevat vielä aiempaakin näkyvämmin yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen.
Tietoa, tilannekuvaa, tukea työhön
Elintarvikepäivän ohjelma on tunnetusti kulkenut aikaansa edellä, niin nytkin, kun vuorossa on järjestyksessään jo 51. Elintarvikepäivä.
Tänä vuonna asiantuntijapuheenvuorot vievät osallistujat muun muassa huoltovarmuuden tilannekuvan, kybertuvallisuuden ja elintarvikeketjun rikollisuuden torjunnan pariin. Tarjolla on myös viimeisintä tietoa yritysten toimintaan vaikuttavista, merkittävistä lainsäädäntöhankkeista.
Kestävyyttä edistävät teknologiset ratkaisut, verkkokaupan kehitys ja biodiversiteetin huomioiminen ovat ruoka-alan tulevaisuutta luodattaessa ohittamattomia aiheita. Painavia näkemyksiä kuullaan siitäkin, miten puhumme ruuasta, lihavuudesta ja terveellisyydestä. Pöytä on katettu aiheilla, joiden kanssa jokainen elintarvikealan ammattilainen joutuu tekemisiin töissään tavalla tai toisella.
Ohjelman suolana on maamme eturivin poliitikkojen paneeli, jossa ruoditaan elintarviketeollisuuden hallitusohjelmatavoitteita sekä kuullaan näkemyksiä ruoka-alan toimintaympäristöstä ja kilpailukyvystä Suomessa.
Sokerina pohjalla puolestaan on Elintarvikepäivän perinteinen päätösbuffet herkullisen ruuan ja juoman parissa. Tavataan tuttuja kasvotusten ja solmitaan uusia kontakteja! Elintarvikepäivän aikana pääsee myös tutustumaan alan sidosryhmien näyttelyyn.
Tapahtuman järjestävät yhdessä Elintarviketeollisuusliitto ja Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö. Päivän tuotto ohjataan apurahoina alan tieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen.
Median edustaja: Ilmoittaudu Elintarvikepäivään!
Median edustajat ovat tervetulleita osallistumaan Elintarvikepäivään. Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan TÄSTÄ
Lue lisää:
- Elintarvikepäivän nettisivut ja ohjelma
- Seuraa tapahtumaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #elintarvikepäivä
Lisätietoja
Johtaja
Marleena Tanhuanpää
zneyrran.gnauhnacnn@rgy.sv
040 528 2207
@martanhuanpaa
Viestintäpäällikkö
Hannele Mayer-Pirttijärvi
unaaryr.znlre-cveggvwneiv@rgy.sv
040 757 2379
@Hannele_MP
» Takaisin