09.06.2020

Elintarviketeollisuus tavoittelee entistä vähähiilisempää ruuantuotantoa

Elintarviketeollisuus osallistuu Suomen hallituksen hiilineutraaliustavoitteeseen kokoamalla oman tiekarttansa vähähiilisyyteen. Työtä esittelee tänään työ- ja elinkeinoministeriön Toimialojen tiekartat valmistuvat – tulokset ja jatkotyö -webinaarissa Elintarviketeollisuusliiton johtava vastuullisuusasiantuntija Anna Vainikainen.

Projektissa selvitettiin elintarvikkeiden tuotannossa syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen määrää ja lähteitä sekä keinoja vähentää toiminnan aiheuttamaa ilmastokuormitusta.

− Tiekartan kokoaminen on tärkeä osa alan vastuullisuustoimintaa. Tehty työ on erinomainen suunnannäyttäjä elintarviketeollisuuden matkalla kohti vähähiilisyyttä. Ottamalla vastuun ympäristöstä ja ilmastosta pystymme varmistamaan turvallisen ja kestävän tuotannon kotimaassa, toimitusjohtaja Pia Pohja Elintarviketeollisuusliitosta kommentoi.

Ruoka- ja juomatuotteiden valmistaminen Suomessa tuottaa vain vähän suoria kasvihuonekaasupäästöjä. Välillisesti päästöjä aiheutuu muun muassa ostoenergiasta, raaka-aineista, logistiikasta ja pakkauksista. Päästöjen hillintään kiinnitetään yritysten toiminnassa jo nyt paljon huomiota.

− Alan yrityksillä on vahvaa näyttöä erilaisista ilmasto- ja ympäristötoimenpiteistä. Vähähiilisyyttä kohti suunnataan esimerkiksi investoimalla energiatehokkuuteen sekä uusiutuvaan energiaan, optimoimalla kuljetuksia, hyödyntämällä sivuvirtoja, vähentämällä hävikkiä sekä tehostamalla pakkausmateriaalien käyttöä. Myös yhteistyö ruokaketjun muiden toimijoiden kanssa on keskeinen keino vähentää elintarvikkeiden tuotantoketjuissa syntyviä ilmastopäästöjä, Anna Vainikainen kertoo.

Vaikka ruokien ja juomien valmistaminen itsessään ei aiheuta merkittäviä päästöjä, ala tavoittelee tiekartassaan selkeää vähennystä. Elintarviketeollisuusliitto pyrkii hiilineutraaliuteen ja tavoittelee toimialatasolla 75 prosentin kasvihuonekaasupäästöjen vähenemää vuoteen 2035 mennessä. Päästövähennys lasketaan suhteessa alan liikevaihtoon.

− On hienoa nähdä, kuinka paljon yritykset tekevät jo nyt ilmastotavoitteiden eteen ja kuinka kunnianhimoisesti päästötavoitteisiin suhtaudutaan. Kiitos elintarviketeollisuuden tiekarttatyöhön osallistuneille yrityksille, jotka ovat osoittaneet ihailtavaa sitoutumista ja vastuunkantoa vähähiilisyyteen liittyvissä kysymyksissä, Pia Pohja sanoo.

Elintarviketeollisuusliiton vähähiilisyyden tiekartta valmistuu kokonaisuudessaan kesäkuun lopussa.

Kuva: 123rf.com

Lisätietoja

Johtava asiantuntija, ympäristö & vastuullisuus
Anna Vainikainen
naan.invavxnvara@rgy.sv
050 583 0478
@AnnaVainikainen

Toimitusjohtaja
Pia Pohja
cvn.cbuwn@rgy.sv
040 545 7285
@PiaPohja

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.