08.02.2019

Elintarvikeala nousee eturiviin materiaalitehokkuuden edistäjänä

Elintarviketeollisuuden, päivittäistavarakaupan ja pakkausalan yhdessä kolmen ministeriön kanssa allekirjoittama materiaalitehokkuuden sitoumus tähtää ympäristövaikutusten vähentämiseen ruuan valmistuksessa, jakelussa ja kulutuksessa. Sitoumus on laatuaan ensimmäinen Suomessa ja sen toivotaan näyttävän esimerkkiä muille toimialoille.

Kyseessä on elintarvikealalle suunnattu toimintamalli, jolla tehdään näkyväksi ja ymmärrettäväksi yritysten arvokasta työtä materiaalitehokkuuden edistämisen ja ilmastonmuutoksen torjumisen eteen. Sitoumuksen ydin muodostuu mukaan liittyvien yritysten itselleen asettamista tavoitteista ja toimenpiteistä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tulokset mitataan ja raportoidaan vuosittain.

– Materiaalitehokkuuden parantamista elintarviketeollisuuden ja kaupan yhteisenä aloitteena alettiin suunnitella jo useampi vuosi sitten. On hienoa, että asia toteutuu nyt sitoumuksena, johon myös pakkausala tuli mukaan. Se lisää sitoumuksen kattavuutta, yritysten toimenpiteiden vaikuttavuutta ja yhteiskunnallista painoarvoa, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja sanoo.

Esikuvan toimintamallille antavat elintarviketeollisuudessa jo pitkään käytössä olleet energiatehokkuussopimukset. Niiden ansiosta yritykset ovat säästäneet vuosittain satoja gigawattitunteja energiaa, kymmeniä miljoonia euroja kustannuksia ja vähentäneet hiilidioiksipäästöjä kymmenillä tuhansilla tonneilla. Materiaalitehokkuuden sitoumuksesta odotetaan nyt samantyyppistä kirittäjää yritystoiminnan kehittämisessä entistäkin ympäristöystävällisemmäksi.

– Haluamme olla edelläkävijä ja edistää materiaalitehokkuutta energiatehokkuuden tapaan vapaaehtoisin keinoin yhteistyössä päättäjien kanssa, Pia Pohja linjaa.

Elintarviketeollisuusliitto kannustaa jäsenyrityksiään liittymään materiaalitehokkuuden sitoumukseen sekä kertomaan työnsä tuloksista kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen Sitoumus2050-nettisivuilla. Tavoitteena on saada ensimmäisen vuoden aikana mukaan yritysjoukko, joka kattaa 20 prosenttia liiton jäsenyritysten alan yhteenlasketusta liikevaihdosta.

Materiaalien käytön tehostamiseen elintarvikeyrityksessä on monia mahdollisuuksia, vaikka etenkin kuluttajien päähuomio kohdistuu usein ruokahävikin vähentämiseen ja pakkausten kierrättämiseen.

– Elintarviketeollisuusliiton jäsenistössä ovat edustettuina useat erilaiset toimialat, tuotteet, tuotantolaitokset, prosessit ja raaka-aineet. Materiaalitehokkuus on monimuotoinen kokonaisuus, jota voidaan edistää myös esimerkiksi hyödyntämällä tuotannon sivuvirtoja, kehittämällä reseptiikkaa ja tuotesuunnittelua, tehostamalla logistiikkaa sekä lisäämällä henkilöstön tiedon tasoa ja valmiuksia materiaalitehokkuuteen, toimialapäällikkö Anna Vainikainen sanoo.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja
Pia Pohja
cvn.cbuwn@rgy.sv
040 545 7285
@PiaPohja

Johtava asiantuntija, ympäristö & vastuullisuus
Anna Vainikainen
naan.invavxnvara@rgy.sv
050 583 0478
@AnnaVainikainen

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.