31.10.2012

Tasapuolisuus ja kilpailu päivittäistavaramarkkinoilla turvattava

Elintarviketeollisuusliitto on jättänyt työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon, joka koskee kilpailulain muuttamista päivittäistavarakaupan osalta. ETL toteaa lausunnossaan, että päivittäistavaramarkkinoille on syntynyt kilpailullinen pullonkaula, joka haittaa tervettä kilpailua ja johtaa kuluttajien valinnanmahdollisuuksien vähenemiseen.

Monet päivittäistavarakaupan käytännöt ovat elintarviketeollisuuden kannalta kohtuuttomia. Esimerkiksi kuluttajakäyttäytymistä mittaavan tiedon puute haittaa ennakointia ja toiminnan suunnittelua elintarviketeollisuudessa. Kaupan edellyttämät hinnoittelujaksot puolestaan voivat johtaa tilanteisiin, joissa elintarviketeollisuuden yritykset joutuvat määrittelemään myyntihintansa jopa yhdeksän kuukautta ennen tuotteen valmistushetkeä. Myös päivittäistavarakaupan roolin muuttuminen ostajasta elintarviketeollisuuden kilpailijaksi ja palveluntarjoajaksi vääristää kilpailutilannetta.

ETL haluaa turvata päivittäistavaramarkkinoilla tasapuolisuuden ja edistää kilpailua. ETL luottaa ensisijaisesti markkinatoimijoiden itsesääntelyyn, mutta neuvottelut elintarviketeollisuuden ja kaupan kesken eivät ole edenneet. Tästä syystä ETL on kilpailupolitiikan ja -lainsäädännön uudelleentarkastelun kannalla.

Lue 15.10.2012 jätetty lausunto kokonaan täältä.

Lisätiedot:
toimialapäällikkö Heli Tammivuori p. (09) 1488 7240

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.