29.03.2011

Elintarviketeollisuus osallistuu ilmastotalkoisiin tehostamalla energiankäyttöään

Motivan koordinoimaan vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen sitoutuneet elintarviketeollisuuden yritykset toteuttivat vuonna 2010 yhteensä 31 energiansäästötoimenpidettä. Niiden avulla energiaa säästettiin 15,98 GWh/a. Tämä vastaa noin 750 omakotitalon vuotuista energiantarvetta.

Vuonna 2008 käynnistyneeseen energiatehokkuussopimukseen oli vuoden 2010 loppuun mennessä liittynyt 33 elintarviketeollisuuden yritystä. Niillä oli Suomessa yhteensä 68 toimipaikkaa tai muuta raportoitavaa yksikköä. Yritykset ovat sitoutuneet vähentämään energiankäyttöään vähintään yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 mennessä.

”Elintarviketeollisuus on edennyt tehostamistoimenpiteissä energiatehokkuussopimukseen sitoutuneista teollisuudenaloista toiseksi parhaiten. Ala saavutti vuoden 2010 loppuun mennessä tavoitteesta jo 26 prosenttia”, kertoo Elintarviketeollisuusliiton toimialapäällikkö Anna Vainikainen tyytyväisenä.

Elintarviketeollisuuden yritykset investoivat vuonna 2010 energian käyttöä tehostaneisiin toimenpiteisiin 1,4 miljoonaa euroa. Investoinnit tuovat yrityksille energiakustannuksissa lähes puolen miljoonan euron vuotuisen säästön. Yritykset käyttivät vuoden aikana energiaa yhteensä 2 288 GWh/a.

”Energiatehokkuussopimus on otettu elintarviketeollisuudessa hyvin vastaan, koska siihen sitoutumalla yrityksillä on loistava mahdollisuus parantaa järjestelmällisesti energiatehokkuuttaan sekä säästää selvää rahaa. Samalla yritykset vähentävät alan ilmastovaikutuksia”, toteaa Vainikainen.

Energiatehokkuussopimukseen liittyneiltä yrityksiltä kootaan vuosittain tiedot energiankäytön tehostamistoimista ja niiden energiansäästövaikutuksista. Tiedoista kootaan energiatehokkuuden jatkuvan parantamisen toimenpiteet. Äskettäin valmistuneen vuotta 2010 koskevan raportin mukaan sopimukseen liittyneet elintarviketeollisuuden yritykset ovat säästäneet vuosina 2008–2010 yhteensä noin 1,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2016 ulottuvalle sopimuskaudelle asetetusta tehostamistavoitteesta (218 GWh) on saavutettu 57 GWh/a.

Vainikaisen mukaan hyvä kehitys on jatkunut: ”Sopimukseen liittyneiden yritysten määrä on kasvanut 38:aan. Yhdessä ne kattavat 67 prosenttia elintarviketeollisuuden energiankäytöstä, mikä lisää energiansäästötoimenpiteiden vaikuttavuutta.”

Lisätiedot:
toimialapäällikkö Anna Vainikainen, p. (09) 1488 7405

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.