10.07.2020

Elintarvikeuutuudet maistuvat suomalaisille

kirjoittanut Marleena Tanhuanpää

Johtaja Marleena Tanhuanpää

Suomi pitää ykkössijaa monissa kansainvälisissä vertailuissa. Yksi ehkä vähemmän tunnettu kuuluu tutkimuksen ja tuotekehityksen maailmaan: Euroopan maista suomalaiset ruokayritykset panostavat suhteellisesti eniten euroja uusien tuotteiden kehittämiseen.

Tällä mittarilla taaksemme jäävät muun muassa tunnetut ruokamaat Saksa, Hollanti, Ranska ja Italia. Elintarviketeollisuutemme tuntee kuluttajansa erinomaisen hyvin.

Suomalaiset ovat kuluttajina kovasti kiinnostuneita uusista tuotteista ja haluavat kokeilla niitä rohkeasti. Ihmiset odottavat juuri heidän tarpeisiinsa räätälöityjä ruokia ja juomia. Tällaisissa innovaatioissa korostuu tutkimuksen rooli.

Ajatellaan vaikkapa niinkin arkista ruokaa kuin leipää. Suomessa on todella rikas leipävalikoima erilaisista näkkileivistä ja hapankorpuista leipiin, joissa vilja on sataprosenttisesti täysjyväkauraa. Tutkimus on taustalla myös erityisesti herkkävatsaisille kehitetyissä leivissä.

Myös kasviksiin liittyvät uutuudet kiinnostavat kuluttajia.

Sesonkien vaihtuminen synnyttää odotuksia uutuustuotteista. Tarkkaa lukua vuosittain markkinoille tuotavien uutuustuotteiden määrästä ei ole saatavilla, mutta yksistään isoimmilla elintarvikeyrityksillä puhutaan kymmenistä tai sadoista.

Uutuustuotteissa, kuten ruuassa yleensäkin, yksi asia menee aina ylitse muiden: maku. Vaikka tuotteen muut ominaisuudet ovat kuinka erinomaisia tahansa mutta maku ei ole kohdallaan, kuluttaja tuskin ostaa sitä toista kertaa.

Ruokia ja juomia valmistaville yrityksille – elintarviketeollisuudelle – on intohimo, mutta myös elinehto pystyä vastaamaan huutoon kuluttajien toiveiden mukaisista tuotteista.

Vaihtoehtoja pitää olla tarjolla runsaasti ja erilaisiin tilanteisiin, jotta jokaisen on helppo koostaa arvojaan ja makumieltymyksiään ilmentävä ruokavalio.

Elintarviketeollisuus harjoittaa paljon myös tuotemuotoilua, joka ilmenee maun lisäksi esimerkiksi ravitsemuksellisina ominaisuuksina, erilaisina rakenteina, pakkauskokoina ja -materiaaleina.

Kilpailu on ruoka-alalla erittäin kovaa ja menestyäkseen yritysten on pysyttävä herkeämättä kuluttajien iholla. Tuoteinnovaatiot perustuvat usein vuosia kestävään tieteelliseen tutkimukseen.

Myös tulevaisuudessa yritysten pitää pystyä panostamaan elintarviketeknologiaan ja ravitsemustutkimukseen, jotta uusia kestäviä innovaatioita syntyy.

Ruoka kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän ja monelta kantilta. Yksi kiinnittää huomiota ravitsemukseen ja terveyteen, toinen arjen helpottamiseen, kolmas vastuullisuuteen… Tutkimus, kehitys ja korkea innovaatiotaso ovat tärkeitä kilpailutekijöitä suomalaisille elintarvikeyrityksille sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla.

Kirjoittaja on Elintarviketeollisuusliiton johtaja ja kaupan hyllyjen välissä haahuileva heräteostaja.

Kuva: Valio

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää