Kylläpä on vaikeaa aloittaa blogikirjoitus yllä olevasta aiheesta ilman kliseisiä toteamuksia siitä, miten tärkeä ruis on suomalaisille. Mielessä pyörivät vain suo, kuokka, Jussi ja ruisleipä -tyyppiset ajatukset siitä, miten ruisleipää on syöty meillä aina ja miten sen avulla on menty läpi harmaan kiven. Mutta tottahan se on, että ruis on niiiiiin suomalaista, eikä ole mikään ihme, että ruisleivän syöminen on periytynyt sukupolvelta toiselle.

Kuivattuna ruisleipä säilyi ennen vanhaan kuukausia. Sen oli pakko, sillä leipää ei voinut ostaa kaupasta. Nyt jo edesmenneen isäni kotona, isossa hämäläisessä maalaistalossa, oli pakari, jossa aikoinaan leivottiin ruisleipää muutamia kertoja vuodessa. Leivät säilytettiin katonrajaan nostetuissa orsissa. Omassa lapsuudessani 60- ja 70-luvulla pakarin käyttö jäi jo vähemmälle, sillä leipä alettiin ostaa kaupasta. Oma suosikkini oli silloin Oululaisen Jälkiuunileipä, jonka päälle ladoin juustoa ja suolakurkkua.

Itsekin olen yrittänyt opettaa ruisleivän syömisen omille lapsilleni, jotka nyt asuvat jo muualla ja päättävät itse syömisistään. Opettajia on heillä toki ollut muitakin. Muistan kun 90-luvun lopussa esikoiseni iltapäiväkerhossa oli sääntö, että kun välipalana oli leipää, piti ensin syödä pala ruisleipää ja sitten vasta sai vaaleaa leipää. Näin lapsia opetettiin ”oikeille tavoille”. Olen huomannut, että oppi on mennyt perille. Oma jälkikasvuni syö ruisleipää aikuisenakin.

Nythän minun on hyvä puhua ruisleivän ihanuudesta, kun voin ostaa sitä ammattilaisten valmistamana leipomosta tai kaupasta. Laatu on aina kohdallaan ja leipää on aina tarjolla. On hyvä muistaa, että rukiin ja ruisleivän käyttö on ollut meillä aikaisemmin myös olosuhteiden sanelemaa. Täkäläisissä kasvuolosuhteissa ruis kasvoi varmemmin kuin vehnä ja huonolaatuinenkin sato pystyttiin käyttämään hyväksi taikinajuurella hapatettuna. Happamuus onkin monelle ruisleivässä se koukuttava tekijä. Tekijä, jonka ansiosta ruisleipä on niin hyvää.

Olen älyttömän iloinen ja ylpeä siitä, että ruisleipä on todettu myös huipputerveelliseksi, aivan erityisesti sen sisältämä kuitu. Tämä on selvitetty suomalaisissa tutkimuksissa, hienoa sekin! Eikä tutkimus suinkaan ole päätöksessään, vaan sitä jatketaan koko ajan. Ihanaa ajatella, että rukiista voi löytyä vielä vaikka mitä hyvää, josta emme vain vielä tiedä. Sen kaiken hyvän voimme saada yksinkertaisesti vain syömällä ruisleipää. Aina kaikki terveellinen ei ole hyvänmakuista, mutta ruisleipä on.

Meillä suomalaisilla on myös se etu, että leipäkulttuurimme on rikas ja ruisleivästäkin on monenlaisia versioita. Idässä ruisleipä on hapan, keskellä Suomea ja Hämeessä vähän miedompi ja lännessä se on makea. Ja muotoja riittää: limppua, vuokaleipää, reikäleipää, palaleipää. Kokonaista, viipaloitua, revittyä, halkaistua. Työssäni olen ollut onnekas ja saanut maistella satojen suomalaisten leipomoiden ruisleipiä. Monen leipomon tunnetuin ja ostetuin leipä onkin juuri ruisleipä. Helppo arvata miksi.

Elina Matikainen
toimituspäällikkö
Suomen Leipuriliitto ry