Hallitus päätti kehysriihessä nostaa ensi vuoden alusta alkoholiveron tuottotavoitetta 125 miljoonalla eurolla. Tiedossa on siis veronkiristyksiä vuoden 2014 alusta. Jo nykyisellään Suomen olutvero on EU:n korkein. Tällä hetkellä keskiolutlitrasta maksetaan veroa 1,41 euroa.

Toisena verotilastossa on Iso-Britannia, jossa tehtiin taannoin juuri päinvastainen veroratkaisu, vain olueen kohdistetulla verokevennyksellä haluttiin tukea kotimaista työllisyyttä. Tanskassa käydään vilkasta keskustelua samanlaisesta verolinjauksesta. Tanskan osalta vahvin argumentti on valtavaksi paisunut yksityinen maahantuonti Saksan rajalta. Ruotsi taas ei ole vuosikausiin korottanut veroaan samaisesta syystä: pelko rajakaupan kasvusta on otettu tosissaan.

Ongelmallisinta verotuksen näkökulmasta on aina rajavaltioiden erilainen veropolitiikka. Kukin jäsenmaa päättää itse veroistaan. Unionin tasolla olutverolle on asetettu minimitaso 0,09 euroa keskiolutlitraa kohden. Minimitason mukaisesti olutta verotetaan muun muassa Saksassa.

Verotuloja menetetään, mutta haitat maksetaan

Suomen kannalta haastavin veroero löytyy etelästä. Suomen olutvero on tällä hetkellä viisinkertainen Viroon nähden, arvonlisävero Virossa on alhaisempi, samoin kuluttajahintaan mielikuvatasolla vaikuttava pullonpalautuspantti. Ei siis ihme, että yhä useampi juhlien järjestäjä hakee juomansa edullisemmin Tallinnan sataman yli kahdenkymmenen alkoholimyymälän tarjonnasta.

Viro nosti vuoden vaihteessa veroaan 5 prosentilla, ja samansuuruinen korotus on tiedossa seuraavien kolmen vuoden aikana. On hyvä muistaa, että Viro saa nostaa veroaan 33 vuotta peräjälkeen tuon samaisen 5 prosenttia ollakseen tasoissa Suomen kanssa. Olettaen tietysti, ettei Suomi tee samaan aikaan yhtään korotusta.

Vuosittain valtio menettää yli 300 miljoonaa euroa valmiste- ja arvonlisäverotuottoja yksityisen maahantuonnin vuoksi. Alkoholista aiheutuvat haitat, noin miljardi euroa vuodessa, hoidetaan täällä verotulojen sijaan. Määrällisesti se on enemmän alkoholia kuin mitä Suomessa nautitaan ravintoloissa. On myös arvioitu, että juomaralli vastaa 150 Alkon myymälän myyntiä.

Välittäjä ei kerro puuhistaan eikä kysy ostajan ikää

Yksityistä maahantuontia arvioidaan puhelinhaastatteluihin perustuvalla tutkimuksella. Haastattelututkimus on jo hyvän aikaa sitten menettänyt luottamuksensa. Tuonti on muuttunut pakettiautoilla tapahtuvaksi rahtaamiseksi. Eikä suuria määriä maahan tuova vastaile kyselyihin toiminnastaan.

Pahinta on julkisuuteenkin noussut ilmiö välittäjäkaupan kasvamisesta. Välittäjä hakee markkinansa sieltä, mistä ne helpoimmin löytää. Valitettavasti yksi helppo kohderyhmä on alaikäiset kuluttajat – välittäjä ei ikää tarkasta!

Myös Tullin tilastot tukevat laittoman myynnin kasvua. Vuonna 2012 tullin takavarikoiman alkoholin määrä oli noin kolme kertaa suurempi kuin edellisvuonna.

Ratkaisuksi kilpailukykyinen veropolitiikka

Julkisuudessa on esitetty maahantuonnin kiintiöittämistä ja tuojan ilmoitusvelvollisuutta. Jos rajakauppaan asetetaan tämänkaltaisia rajoituksia, on myös valvonta saatava toimimaan, sekä määrättävä rajat ylittävästä tuonnista asiaankuuluvat sanktiot. On vaikea ajatella, että valtiolla olisi nykyisessä taloustilanteessaan resursseja alkoholin maahantuonnin valvonnan lisäämiseen.

Ainoa kestävä keino rajakaupan hillitsemiseen on kilpailukykyinen veropolitiikka. Vapaan rajakaupan aikana vain se on vastuullista alkoholipolitiikkaa.