08.11.2012

Minun lähiruokani on sinun etäruokaasi

kirjoittanut Heikki Juutinen

Toimitusjohtaja Heikki Juutinen

Lähiruoka on ollut vuoden puhutuimpia ruoka-aiheita. Kuluttajat arvostavat lähiruokaa, mutta lähiruokaa myyvät tavalliset kaupat ovat vielä harvassa. Lähiruokaan erikoistuneita kauppoja ja myyntikanavia lienee jo satoja, mutta niiden menestyminen on ollut vaihtelevaa.

Isot marketit kyllä kehuvat kilpaa, että heidän hyllyillään olisi tilaa myös lähialueen tuottajille, mutta harvassa ovat tuotteet vielä. Sanotaan, että tarjonnan ja kysynnän kohtaaminen sekä logistiikka ovat pullonkaulana. Korkeamman hinnankaan ei pitäisi olla esteenä, jos tuote koetaan riittävän erilaistetuksi varsinkin kaupan omiin merkkeihin verrattuna.

Etelähämäläinen ruoka tamperelaiselle etäruokaa?

Matkustin jokin aika sitten Tampereelle lähiruokaseminaariin. Kuin sattumalta ennen Hämeenlinnaa radiosta tuli ohjelma etelähämäläisestä lähiruokakampanjasta. Tuostahan saan hyvän esimerkin seminaariin, ajattelin.

Hämeenlinnan jälkeen aloin kuitenkin miettiä, että enhän voi käyttää etelähämäläistä esimerkkiä Pirkanmaalla, koska etelähämäläinen lähiruoka on pirkanmaalaisen etäruokaa. Heräsi kysymys, onko tässä jokaisen paikkakunnan oman lähiruuan edistämisessä mitään järkeä, kun omasta pitäjästä emme kuitenkaan saa kuin pienen osan tarvitsemistamme tuotteista. Eikä tuotantotavoissa kannata palata 50-luvulle.

Ravintoloissa raaka-aineiden tuottajat tunnetaan ja esitellään

Olen huomannut, että monissa pääkaupunkiseudun ravintoloissa lähiruoka-ajattelu on erilaista. Ravintoloille raaka-aineita tulee koko maasta: vihanneksia Sipoosta, perunaa Säkylästä, lammasta Nauvosta, marjoja Kuhmosta ja niin edelleen. Ravintoloiden raaka-aineilla on tuottajan kasvot, ja ravintoloitsija tuntee kaikki tavarantoimittajat ja heidän tuotantomenetelmänsä henkilökohtaisesti. Tämä kerrotaan myös asiakkaalle. Myös isommat yritykset ovat huomanneet, että kun pakkauksissa kerrotaan miltä maatilalta tuote tulee, kuluttajien ostohalukkuus lisääntyy.

Kaikki Suomessa tuotettu ruoka on lähiruokaa

Tällä hetkellä kuluttajilla on mahdollisuus tutustua esimerkiksi tuotteen raaka-aineita tuottavan maatilan olosuhteisiin ja tuotantotapaan netin kautta. Näin hän voi varmistua siitä, että tuotannossa ja koko ketjussa toimitaan eettisten ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Kuluttajalle kannattaa kertoa konkreettisesti, miksi kannattaa valita kotimaista. Jos kuluttajan ja yrityksen arvot kohtaavat ja tuote on vielä maukas, suhde on varmasti vahvalla pohjalla. Siinä onkin Suomen ruokaketjun vahvuus tulevaisuudessa.

On kaikkien, myös isojen toimijoiden edun mukaista, että paikallisten tuottajien tuotteita lisätään kaupan hyllyille. Eikä meidän kannata takertua ainoastaan omaan kuntaan tai kilometreihin lähiruuassa. Kaikkialla Suomessa tuotettu ruoka on lähiruokaa, joka pitää pyörät pyörimässä kotimaassa.

Lisätietoja antaa

Toimitusjohtaja
Heikki Juutinen
urvxxv.whhgvara@rgy.sv
(09) 1488 7203
@heikki_juutinen

Kommentointi

Nimi:
Otsikko:
Kommentti:
Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää