Työelämä tarvitsee tekijöitä, siksi ammatillinen koulutus ratkaisee

Suomalaisesta koulutuspolitiikasta käydään tänä keväänä tärkeää keskustelua, johon muun muassa Sitran julkaisema Koulutuspolitiikan korjaussarja tuo kaivattuja avauksia.

Yksi viesti nousee keskustelusta kirkkaana: koulutustasoa halutaan nostaa ja korkeakoulutettujen määrää kasvattaa. Tavoite on perusteltu, mutta samalla vaarana on kaventuva näkökulma – ikään kuin osaaminen syntyisi ensisijaisesti vain korkeakouluissa.

Todellisuus on tätä monipuolisempi.

Suomessa osaamista rakennetaan vahvasti kaikilla koulutusasteilla. Kansainvälisesti vertailtuna myös toisen asteen suorittaneiden aikuisten osaaminen on Suomessa korkealla tasolla.

Sitran raportista olivat ”unohtuneet” esimerkiksi PIAAC-tulokset, joiden mukaan kansainvälisessä 19 maan vertailussa Suomessa toisen asteen tutkinnon korkeimpana tutkintonaan suorittaneiden 25–65-vuotiaiden lukutaidon osaaminen oli parempaa kuin korkeakoulutettujen lukutaidon osaaminen. Toisin sanoen Suomessa toisen asteen tutkinto tuottaa parempaa osaamista kuin korkeakoulutus muualla!

Tämä kertoo koko koulutusjärjestelmämme onnistumisesta, ei vain yhdestä sen osasta.

Työelämän näkökulma jää liian usein sivuun

Kun koulutusta kehitetään, keskeinen kysymys on lopulta yksinkertainen. Vastaako koulutus työelämän tarpeisiin?

Kysymykseen vastaamiseen tarvitaan ajantasaista tietoa. Sellaista tarjoavat esimerkiksi Elintarviketeollisuusliiton tuoreen osaamistarvekyselyn tulokset. Viesti on selvä: elintarvikealan kasvu jatkuu, samoin tarve uusille osaajille. Rekrytoinnit kohdistuvat alalla ennen kaikkea ammatillisen koulutuksen suorittaneisiin työntekijöihin.

Elintarviketeollisuuden yrityksiä toimii kaikkialla Suomessa ja ne työllistävät laajasti eri tehtävissä tuotannosta logistiikkaan ja tuotekehitykseen. Kun ala kasvaa, kasvu näkyy nimenomaan käytännön osaajien kysyntänä.

Tämä on tärkeä huomio koulutuspolitiikalle.

Tutkintojen perusteet varmistavat koulutuksen laadun

Sitran raportissa nostetaan esiin tarve vahvistaa ammatillisen koulutuksen laatua. Tavoite on oikea ja kannatettava. Samalla raportissa kuitenkin esitetään luopumista tutkintojen perusteista. Se herättää kysymyksiä.

Juuri tutkintojen perusteet muodostavat yhteisen rungon, jonka varaan osaamisen vertailtavuus, työelämärelevanssi ja laadun arviointi rakentuvat. Ne ovat käytännön työväline, joka auttaa varmistamaan, että tutkinto tarkoittaa samaa asiaa eri puolilla Suomea ja työnantaja voi luottaa osaamiseen.

Ilman yhteistä pohjaa riskinä on sirpaleisuus, joka ei palvele opiskelijaa eikä työelämää.

Alanvaihto voi olla yhä useammin välttämättömyys

Toinen keskustelussa vähemmälle huomiolle jäänyt näkökulma on aikuiskoulutuksen ja alanvaihdon yhteys.

Sitran raportissa korostuu ajatus, että julkisesti rahoitetun koulutuksen pitäisi ensisijaisesti nostaa koulutustasoa. Tämä on ymmärrettävää, mutta ei yksin riitä.

Työelämä muuttuu nopeasti. Harva tekee enää koko työuraansa yhdellä alalla. Monelle uuden suunnan löytäminen tarkoittaa käytännössä uuden ammatin opettelua eli enempää kuin osaamisen päivittäminen.

Tällöin ratkaisevaa ei ole tutkinnon taso, vaan se, viekö koulutus ihmisen työhön.

Jos vaihtoehto koulutukselle on työttömyys tai työmarkkinoilta syrjäytyminen, koulutus on yhteiskunnallisesti perusteltua jo sellaisenaan siitä huolimatta, että uusi tutkinto olisi muodollisesti samantasoinen kuin aiempi.

Tutkintomäärät eivät ratkaise osaajapulaa

Osaajapula ei ole ensisijaisesti tutkintojen määrän ongelma, vaan keskeistä olisi saada työ ja osaaminen kohtaamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Elintarviketeollisuuden kyselystä kävi selvästi ilmi, että oikeanlaisen osaamisen löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Samalla alan yritykset panostavat henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen enemmän kuin Suomessa keskimäärin.

Se kertoo, että osaajista on todellista tarvetta ja yrityksissä ollaan valmiita investoimaan osaamisen kehittämiseen. Näitä koulutuspolitiikan pitäisi tukea, ei vaikeuttaa.

Laajempi näkemys osaamisesta

Suomi tarvitsee kunnianhimoista koulutuspolitiikkaa. Mutta kunnianhimo ei saa tarkoittaa yksipuolisuutta. Tarvitsemme koulutuspolitiikkaa, joka tunnistaa työelämän erilaiset tarpeet, arvostaa erilaisia osaamisen polkuja ja mahdollistaa sujuvat siirtymät alalta toiselle.

Ja ennen kaikkea politiikkaa, joka ymmärtää, että yhteiskunta toimii vain, jos meillä on riittävästi osaajia kaikilta koulutustasoilta.