Terveysverosta jäisi jäljelle pelkkä hallinnollinen taakka
Kirjoittanut: Marleena Tanhuanpää
Julkaistu:
Kirjoittanut: Marleena Tanhuanpää
Julkaistu:
Jos eri ravintoaineille aletaan asettaa veroja, kyseessä on yleinen ruokavero. Se nostaisi kuluttajan ruokakorin hintaa.
Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 15.9.2021
Pertti Mustajoki ja Pekka Puska ehdottivat mielipidekirjoituksessaan (HS 12.9.) suolaveroa. Liika suolan saanti on kiistatta pahasta terveydelle. Juuri siksi suomalainen elintarviketeollisuus on jo vuosikymmeniä tehnyt tunnustetusti vaikuttavaa työtä elintarvikkeiden suolapitoisuuksien pienentämiseksi.
Tuotteiden suola- ja sokeripitoisuutta on vähennetty ja vähennetään yhä, vapaaehtoisesti. Yritysten tavoitteena on hyvinvoiva kuluttaja. Elintarviketeollisuuden innovaatioilla on saavutettu merkittäviä läpimurtoja terveyden edistämiseksi. Uudenlaisten tuotteiden menekki on lisääntynyt mahdollisuuksien – ei rankaisutoimenpiteiden – kautta.
Terveydenhuollon ammattilaiset Mustajoki ja Puska ovat usein ehdottaneet terveysveroa ottamatta lainkaan huomioon veron vaikutuksia yrityksiin. Verokiihkossa onkin syytä tarkastella asioita hyvin laajapohjaisesti kutsuen mukaan niin juridiikan, yritystalouden kuin hallinnonkin ammattilaisten asiantuntemus.
Ravitsemusvastuullinen työ elintarvikeyrityksissä jatkuu. Siihen ei tarvita hallinnollisesti raskaita veroja, joiden vaikuttavuudesta ei edes ole näyttöä. On olemassa tehokkaampia keinoja, joilla voidaan vaikuttaa ruokaympäristöön ja kannustaa kuluttajia syömään terveellisesti.
Jos eri ravintoaineille aletaan asettaa veroja, kyseessä on yleinen ruokavero. Se nostaisi kuluttajan ruokakorin hintaa. Ruokavero osuisi voimakkaimmin pienituloisiin, söisi kuluttajien ostovoimaa ja heikentäisi suomalaisen ruoantuotannon kilpailukykyä.
Mustajoki ja Puska toivovat verosta apuja myös valtion kassan täyttöön. Veroidea on kuitenkin nurinkurinen: verolla oletetaan vähennettävän ruoan sokeri- ja suolapitoisuutta, mutta sitä mukaa vähenisivät myös valtion saamat tulot. Jäljelle jäisi pelkkä hallinnollinen taakka.
– Marleena Tanhuanpää
johtaja, Elintarviketeollisuusliitto
Lue myös:
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset