Marjamättäillä laskettua: Eihän tämä riitä mihinkään

Rakastan metsää ja olen innokas marjapoimija, jopa hieman ahne saalistaja. Arjen muut velvoitteet ja toisinaan myös selkä, jonka notkeus vertautuu sähkötolppaan, pakottavat kuitenkin jättämään marjoja notkuvat mättäät muiden löydettäviksi. Eroahdistus sattuu ihan sydämestä, kun ripustan sankoni uskollisen Tunturi Daami -pyöräni sarviin ja suuntaan marjoineni kotia kohti.

Tämän vuoden kesälomallani poimin kuusi kymmenen litran ämpärillistä mustikoita. Monien mielestä määrä on valtava, mutta tosiasiassa se ei riitä kunnolla mihinkään.

Laskuharjoitus osoittaa, että kuudesta ämpärillisestä mustikkaa riittää itselleni 106 grammaa marjoja päivässä eli 1,6 dl. Se on vasta murto-osa ravitsemussuositusten mukaisesta kasvisten, hedelmien ja marjojen suositellusta määrästä, joka on 500–800 grammaa päivässä.

Perhekuntani on kuitenkin omaa napaani laajempi. Kahdelle hengelle kuudesta mustikkaämpäristä riittää 53 grammaa per henkilö eli 0,8 dl, mikä tarkoittaa kolmea ruokalusikallista aamupuuron päälle.

Itse asettamani sadan gramman päivittäisen marjamäärän saavuttamiseksi kerättyjen marjaämpäreiden määrä pitäisi siis tuplata.

Ilokseni marjat maistuvat myös jälkikasvullemme. Kuudesta ämpärillisestä mustikkaa riittää meille vanhemmille ja kolmelle lapselle 21 grammaa eli noin 0,3 dl per henkilö. Se on enää vaatimaton ruokalusikallinen päivässä.

Viiden hengen perheelle pitäisi siis poimia jo 30 ämpärillistä kunnianhimoisen sadan gramman päiväannoksen saavuttamiseksi. Ja koska hoivaviettini toimii edelleen lasten nyt aikuistuttua eli vietti ulottuu myös mukaviin vävyihin ja miniöihin, mustikkasaalista pitäisi kasvattaa yli 40 ämpäriin.

Moisen määrän haaliminen tarkoittaisi nykyisellä poimintavauhdillani 3,5 vuorokautta kyykkimistä metsän siimeksessä. Päälle tulisi vielä aikaa vievä perkuu- ja pakastusprosessi. Jos käyttäisin mustikoita myös vaikkapa piirakoihin, ämpärimäärää pitäisi kasvattaa entisestään.

Pakastimissani olevat ylivuotiset marjat miellän varautumiseksi. Koskaan ei tiedä, jos halla viekin seuraavan vuoden marjasadon. Pitkäaikaisen sähkökatkoksen myötä ahneelle tosin voisi tulla mustikan sininen loppu.

Perheen nuori polvi keskittyy toistaiseksi sienestykseen, mutta uskon vakaasti istuttaneeni heihin marjastuksen jalon aatteen. Sitä varten on huvilan ja kodin aikakirjoihin kirjattu marjoja notkuvien apajien salaiset koordinaatit.

Onneksi pakastimessa on myös mansikoita ja anopin puutarhan antimia. Puolukkasato vaikuttaa tänä vuonna muuten erinomaiselta… Metsä kutsuu.

Marleenan mustikkasaalista kesälomalla 2026.