Viestintä on vaikuttamista – tutustu ETL:n harjoittelijaan Aaroniin
Kirjoittanut: Aaron Hietaniemi
Julkaistu:
Kirjoittanut: Aaron Hietaniemi
Julkaistu:
Aaron Hietaniemi vahvistaa Elintarviketeollisuusliiton viestintää helmi-kesäkuun ajan. Tutustutaan häneen!
Kuka olet?
Olen 24-vuotias jyväskyläläinen ja opiskelen viestintää maisterivaiheessa neljättä vuotta Jyväskylän yliopistossa. Aiemmin olen toiminut päivittäistavarakaupan osto-osaston tehtävissä sekä freelancerina viestinnän ja visuaalisen suunnittelun parissa.
Muutimme vaimoni ja lemmikkigekkomme kanssa vuodenvaihteessa Helsinkiin. Vapaa-ajalla minut löytää bänditreeneistä, vaelluskohteista, sulkapallokentältä tai kirjastosta.
Mitä kuuluu tehtäviisi?
Viestinnän harjoittelijana työpäiviini kuuluu muun muassa lyhytvideoita, some-postauksia, haastatteluja, tiedotteita, mediaseurantaa, messuja ja erilaisia tapaamisia.
Lisäksi olen päässyt mukaan viestintästrategian kehittämiseen ja perehtynyt laajasti elintarviketeollisuuden ajankohtaisiin aiheisiin.
Innostavinta on, että ETL:ssä viestintä ei ole pelkkä tukitoiminto, vaan keskeinen osa vaikuttamistyötä.
Miksi päätit hakea Elintarviketeollisuusliittoon?
Pidän työskentelyä ruoka-alalla erittäin merkityksellisenä ja tärkeänä. Harjoittelussa ETL:ssä minulle avautui erinomainen tilaisuus yhdistää aiempi kokemukseni ruoka-alalta sekä osaamiseni viestinnän ja visuaalisen suunnittelun tehtävistä.
Liitolla on kokenut asiantuntijatiimi, jonka kanssa pääsee oppimaan ja kehittymään tulevaisuuden asiantuntijaksi.
Mitä odotat eniten harjoittelulta?
Toukokuun Elintarvikepäivä 2026 -tapahtumaa, jonka järjestämiseen liittyy monia uusia ja kiinnostavia tehtäviä. Lisäksi tapahtumassa on luvassa paljon mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluja.
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset