Elintarviketeollisuuden tuoreen Talouskatsauksen mukaan alan suhdanteet ovat kohtalaisella tasolla ja tilauskanta normaali. Etenemme samaa vauhtia EU-maiden kanssa.
Käsillä oleva joulusesonki kasvattaa tunnetusti elintarvikeyritysten tuotantoa, sillä ruuat, juomat ja herkut kuuluvat olennaisena osana suomalaisten loppuvuoden juhlakauteen. Katsauksen mukaan elintarviketeollisuus odottaa tuotannon kasvua myös vuodelle 2019, joskaan henkilöstöön ei ennakoida lisäystä.
Haasteita yrityksille aiheuttavat muun muassa päätään nostavat työvoimakapeikot sekä useisiin eri tuotannontekijöihin kohdistuvat kustannusten nousupaineet.
Suomalaisen ruuan vienti ei ole vetänyt tänä vuonna aivan niin vauhdikkaasti kuin vielä alkuvuonna odotettiin. Yritykset kuvaavat vientitilauskantaa hieman normaalia pienemmäksi. Onneksi vienti on alkanut taas ponnistaa kasvuun ja kesän notkahdusta kurotaan kiinni.
Ruotsalaiset ostavat jopa neljänneksen suomalaisesta vientiruuasta. Etenkin meijerituotteet ja makeiset maistuvat naapurimaassa, mutta myös lihatuotteet ja juomat ovat suosittuja.
Suomeen tuodaan puolestaan elintarvikkeita eniten Saksasta, jonka valtavat 83 miljoonan kuluttajan markkinat ovat omilta elintarvikeviejiltämme vielä paljolti valloittamatta.
Ajankohtaiset aiheet tarjottimella
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset