Yksi työpaikka elintarvikeyrityksessä synnyttää peräti kolme työpaikkaa muualle ruuantuotannon ekosysteemiin. Vahvistamalla elintarviketeollisuuden edellytyksiä kasvaa ja uudistua vahvistetaan samalla työllisyyttä koko Suomessa.
Lauantaina 4. syyskuuta vietettävä Suomalaisen ruoan päivä nostaa ansaitusti juhlan aiheeksi erinomaiset kotimaiset elintarvikkeemme, ruoan ja juoman. Niitä ei kuitenkaan syntyisi ilman elintarviketeollisuuden yrityksiä ja osaavia työntekijöitä. Teemapäivänä onkin paikallaan juhlistaa jokaista maassamme toimivaa elintarvikeyritystä, joita on 1 800.
Elintarviketeollisuus työllistää Suomessa yhteensä 38 000 henkeä. Luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä alan yritysten välillinen vaikutus työllisyyteen on moninkertainen. Tiedetään, että yksi työpaikka elintarvikeyrityksessä synnyttää peräti kolme työpaikkaa muualle ruuantuotannon laajaan ekosysteemiin.
– Elintarvikeyritysten mahtava kyky luoda työpaikkoja kerrannaisvaikutusten kautta ja synnyttää ympärilleen myönteistä taloudellista toimeliaisuutta ansaitsee huomiota nykyistä enemmän, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä sanoo.
– Päättäjien kannattaa pitää tämä toimialan erityispiirre mielessään ja hyödyntää sitä, kun pohditaan, millä keinoin työllisyyttä voitaisiin parantaa Suomessa. Vahvistamalla elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksiä vahvistetaan samalla työllisyyttä, Käkelä painottaa.
Ruokia ja juomia valmistavien yritysten työllisyysvaikutuksilla on merkitystä koko Suomelle, sillä elintarvikkeita valmistetaan jokaisessa maakunnassamme, niin kasvukeskuksissa kuin harvempaan asutuilla seuduilla.
Elintarviketeollisuus on monipuolinen, trendikäs toimiala ja hyvä tulevaisuuden työpaikka, koska ruokaa tarvitaan joka päivä. Yritykset pystyvät tarjoamaan laajan kirjon työtehtäviä, joihin on mahdollista päätyä useaa eri reittiä tai työkokemusta pitkin, myös muista opinnoista kuin elintarvikealan koulutuksesta.
– Osaajia tarvitaan vastaisuudessakin kaikilta koulutusasteilta. Yhtä runsasta uramahdollisuuksien määrää tuskin löytyy moneltakaan teollisuudenalalta.
Viimeiset puolitoista vuotta Suomessa on eletty koronapandemian aiheuttamaa poikkeuksellista aikaa.
– Ruuan saatavuudesta sitä ei kuitenkaan ole voinut havaita millään tavalla. Elintarvikeyritykset yhdessä koko elintarvikeketjun kanssa ovat turvanneet ruokahuoltomme joka päivä vastuullisesti, laadukkaasti ja suurella sydämellä. Suomalainen ruoka ja sen tekijät ovat näyttäneet kriisinkestävyytensä upeasti, Mikko Käkelä ihailee.
Toisaalta moni elintarvikeyritys on joutunut sopeuttamaan tuotantoaan food service -sektorin pysähtymisen vuoksi.
– Yhteiskuntaa avattaessa on pidettävä huoli toimenpiteiden suunnitelmallisuudesta ja vakaudesta, jotta rajoituksista kärsineet yritykset pääsevät takaisin jaloilleen ja niiden kyky palvella kuluttajia säilyy sekä häiriötilanteissa että niiden jälkeen.
#suomalaisenruoanpäivä #ruokailoa
Lisätietoa
Lue seuraavaksi nämä
Siirry uutishuoneeseenAjankohtaiset aiheet tarjottimella
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset