Energian saatavuus ja hinta ovat elintarvikeyrityksille erittäin isoja kysymyksiä. Huoli sähkön saatavuudesta kohtuulliseen hintaan koskettaa koko elintarviketeollisuutta, mutta erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille energiaan liittyvät ratkaisut ovat elintärkeitä. Elintarviketeollisuuteen on jo yli vuoden ajan kohdistunut mittava kustannusten nousu. Nykyinen energiaan liittyvä epävarmuus tarkoittaa osalle yrityksistä jopa ylipääsemättömiä haasteita, jotka uhkaavat alan huoltovarmuutta.
– Olemme pettyneitä budjettiriihen energiapäätöksiin. Ne eivät helpota elintarvikealan kustannuskriisiä tai tuo varmuutta ruokahuoltoon. Kyse on viime kädessä siitä, onko kaupoista saatavissa kotimaista ruokaa. Ruoka-ala tarvitsee pikaisesti ratkaisuja, jotta yritykset selviävät nyt käsillä olevista haasteista, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä sanoo.
Hallituksen on jatkotyössä tehtävä pikaisesti korjaavat liikkeet, jotka ottavat huomioon kotimaisen elintarviketeollisuuden. Niitä tarvitaan huoltovarmuuden kannalta kriittisen alan toiminnan turvaamiseksi. Ruoka koskettaa meistä kaikkia, joten alalle kohdistuvat toimenpiteet vaikuttavat kotitalouksiin saakka.
Hallituksen päätös TKI-investointien verovähennysoikeudesta on tarpeen ruoka-alan tulevaisuuden kasvulle ja uudistumiselle. Monet yritykset ovat asettaneet vähähiilisyydelle kunniahimoisia tavoitteita. Se tarkoittaa myös investointeja uuteen teknologiaan ja tuotantokapasiteettiin.
– Verokannustin on yrityksille erittäin tärkeä, jotta kustannusten nousu ja toimintaympäristön epävarmuus eivät jarruttaisi alan oikean suuntaista kehitystä ja useampi yritys uudistaisi toimintaansa, Käkelä sanoo.
– Monet yritykset suunnittelevat tai jo toteuttavat vihreän siirtymän investointeja. Luvattu lupakäsittelyiden nopeutus pitää näkyä myös käytännössä ja hallituksella on oltava valmius lisätoimiin tältä osin syksyn aikana, Käkelä vaatii.
Lisätietoa
Lue seuraavaksi nämä
Siirry uutishuoneeseenAjankohtaiset aiheet tarjottimella
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset