Pia Pohja on nimitetty Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi 1.6.2017 alkaen. Pia Pohja toimii tällä hetkellä partnerina Pohjoismaiden suurimmassa yhteiskuntavaikuttamisen konsulttitoimistossa Rud Pedersen Public Affairs Company Oy:ssä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa valtiosihteerinä sosiaali- ja terveysministeriössä, Terveyspalvelualan Liitto ry:n toimitusjohtajana sekä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian viestintäjohtajana.
– Pia Pohja tuo Elintarviketeollisuusliittoon tullessaan vahvaa ja monipuolista edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen osaamista. Hänellä on myös kokemusta työmarkkinatoiminnasta sekä pitkä ura johtajana erilaisissa organisaatioissa, avaa valinnan taustoja hallituksen puheenjohtaja Jaana Tuominen.
Elintarviketeollisuusliiton nykyinen toimitusjohtaja Heikki Juutinen siirtyy eläkkeelle täyttäessään 63 vuotta. Juutinen on johtanut elintarviketeollisuuden edunvalvontaa 14 vuotta.
– Heikki Juutinen on kehittänyt ansiokkaasti elintarviketeollisuuden elinkeino- ja työmarkkinapoliittista edunvalvontaa, mikä on mahdollistunut elintarviketeollisuuden kehittymisen, kasvun ja kansainvälistymisen voimakkaissa ja yllättävissäkin toimintaympäristön muutoksissa. Elintarviketeollisuusliitto on tehokas vaikuttaja, jota arvostetaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti, toteaa Jaana Tuominen.
– Elintarviketeollisuuden pitkät perinteet ja jokapäiväinen työ sekä jatkuva kehittyminen ja innovaatiot luovat hyvän pohjan myös liitolle seuraavien kehitysaskelien ottamiselle. Otan toimitusjohtajan tehtävän vastaan vahvasti motivoituneena ja innolla odottaen yhteistyötä niin liiton henkilöstön, sen jäsenyritysten kuin kaikkien sidosryhmienkin kanssa, sanoo Pia Pohja.
Lue seuraavaksi nämä
Siirry uutishuoneeseenAjankohtaiset aiheet tarjottimella
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset