Pakkausmerkinnät viestivät lastenruuan turvallisuudesta ja laadusta
Kirjoittanut: Elisa Piesala
Julkaistu:
Kirjoittanut: Elisa Piesala
Julkaistu:
Turvalliset elintarvikkeet luovat pohjaa jokaisen hyvinvoinnille. Elintarvikealan yrityksille turvallisten tuotteiden valmistaminen on arkipäivää, sillä elintarviketeollisuus on yksi eniten säännellyistä teollisuudenaloista Euroopassa. Erityisen tarkan sääntelyn kohteena ovat lastenruuat.
Hyvinvointi ja ruokailo saavat alkunsa ihmisen ensivuosina. Vauvat ja pienet lapset ovat yksi herkimpiä ruuan kuluttajaryhmiä, ja siksi on tärkeää, että vanhemmat tunnistavat lapsensa ravitsemukselliset tarpeet. Ostoskorin valinnat eivät ole yhdentekeviä, etenkään kun kyseessä on vauhdilla kehittyvä ja kasvava ruokailija.
Lastenruuat ovat erityisille kuluttajaryhmille valmistettuja elintarvikkeita, joita koskeva lainsäädäntö on todella yksityiskohtainen. Alle kolmevuotiaille tarkoitettuja lastenruokia säätelee EU-tasolla mm. lastenruoka-asetus, joka määrittää vaatimukset lastenruokien ainesosille, koostumukselle, ravintoaineille ja pakkausmerkinnöille.
Lastenruuat ovat tarkoin säänneltyjä myös puhtaus- ja turvallisuusvaatimuksiltaan: mm. vierasaineiden, kuten kasvinsuojeluainejäämien, homemyrkkyjen ja raskasmetallien pitoisuuksille on säädetty tiukat enimmäismäärät.
– Lastenruokien puhtausvaatimukset ovat elintarvikelainsäädännön tiukimmat. Arviolta vain noin viisi prosenttia maailman raaka-aineista kelpaa lastenruokien valmistukseen, Lastenruokayhdistyksen puheenjohtaja Jari Korhonen Suomen Nestléltä kertoo.
Lastenruokia valmistavat elintarvikeyritykset avittavat kuluttajien valintoja pakkausmerkinnöillä. Tutkitusti sopivan ja laatuvaatimukset täyttävän lastenruuan tunnistaa ikämerkinnästä. Ikämerkintä (esim. ”6 kk iästä alkaen”) kertoo, että tuotteen koostumus, ravitsemus ja turvallisuus ovat suunniteltuja vastaamaan kyseisen ikäryhmän tarpeita.
– On tärkeää huomata, etteivät kaikki lapsille tarkoitetut elintarvikkeet kuulu lastenruokien lainsäädännön piiriin, Korhonen muistuttaa.
Ikämerkintä pakkauksessa on siis myös tae siitä, että lastenruoka täyttää erityislainsäädännön tiukat vaatimukset ja noudattaa ravitsemussuosituksia. Laadukas lastenruoka auttaa pikkulapsia tutustumaan turvallisesti uusien makujen ja koostumusten maailmaan.
Elintarviketeollisuusliitossa toimiva Lastenruokayhdistys edustaa lastenruokia valmistavia ja markkinoivia yrityksiä. Yhdistys on valmistellut oheisen infograafin kertoakseen lastenruokien erityisistä koostumusvaatimuksista ja sopivuudesta pikkulapsille.
Toimialapäällikkö (eläkkeellä 1.6.2024 alkaen)
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset