Kahvi- ja paahtimoyhdistys
Suomalaiset joivat viime vuonna 9,9 kiloa kahvia henkeä kohden, mikä on edelleen eniten maailmassa. Vuosikymmenten aikana paahdetun kahvin kulutus on vakiintunut Suomessa lähelle kymmentä kiloa.
Erityistä on myös suomalaisten kahvimaku, joka suosii selkeästi vaaleaa paahtoa. Noin 18 prosenttia ostetusta kahvista on tummapaahtoista.
– Kahvin monipuolistunut valikoima markkinoilla ja kahviloiden esiinmarssi pitävät yllä Suomessa vahvaa kahvikulttuuria. Kahvi kuuluu meillä arkeen ja juhlaan, Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen asiamies Marleena Tanhuanpää sanoo.
Paahdetun kahvin kokonaistoimitukset tuonti mukaan luettuna pysyivät vuonna 2016 edellisen vuoden tasolla eli 54 miljoonassa kilossa. Myös kotimaisten paahtimoiden toimitukset kaupalle ja suurkeittiöille säilyivät ennallaan 46 miljoonassa kilossa.
Paahdetun kahvin tuonti Suomeen kasvoi edellisvuodesta reilulla kuudella prosentilla 8,4 miljoonaan kiloon. Kahvia tuodaan valtaosin Hollannista ja Ruotsista.
Paahdetun kahvin vienti Suomesta on jälleen virkistynyt. Vienti kasvoi viime vuonna 4,5 miljoonaan kiloon ja suuntautui lähinnä Baltian maihin ja Venäjälle.
Suomeen tuotiin pikakahvia 1,2 miljoonaa kiloa, mikä sekin oli samalla tasolla kuin edellisvuonna. Kahvikapseleiden osuus on noin prosentti tuonnin volyymista ja noin neljä prosenttia arvosta.
Raakakahvia tuotiin Suomeen vuonna 2016 noin 71 miljoonaa kiloa, jossa oli lisäystä reilut viisi prosenttia edellisvuodesta. Tärkeimmät tuontimaat olivat Brasilia, Kolumbia ja Honduras, joista tuotiin 75 prosenttia raakakahvista.
Kahvi- ja paahtimoyhdistys on paahtimoalan edunvalvoja Suomessa. Sen jäsenyritykset ovat Meira Oy, Suomen Nestlé Oy ja Oy Gustav Paulig Ab. Kahvi- ja paahtimoyhdistys toimii Elintarviketeollisuusliiton yhteydessä.
Suomen laajin kahviaiheinen verkkosivusto löytyy osoitteesta www.kahvi.fi Sivut tarjoavat asiantuntevaa ja ajantasaista tietoa suomalaisten suosikkijuomasta.
kuva: kahvi.fi
Lue seuraavaksi nämä
Siirry uutishuoneeseenAjankohtaiset aiheet tarjottimella
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset