Maailma jakautuu, kauppa vaikeutuu – Mikä on Suomen siirto?

Kansainväliseen vapaaseen tavarakauppaan perustuva talousmalli on mahdollistanut vakaan kasvun ja matalan inflaation länsimaissa viime vuosikymmeninä. Nyt se on vakavasti haastettu. Tullit ovat palanneet talouspolitiikan työkalupakkiin.

Kansainvälisen yhteistyön sijaan etusijalle nousevat yhä useammin alueelliset ja kansalliset ratkaisut.

Kaupan ja investointien dynamiikka on jo muuttunut. Suuret talousalueet vahvistavat huolto- ja toimitusvarmuuttaan vastauksena viimeaikaisiin kriiseihin, esimerkiksi kriittisten mineraalien osalta.

Suurvaltakamppailun palatessa ulkomaisia investointeja ja yritysostoja tarkastellaan nyt aiempaa kriittisemmin kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Myös palvelukauppaan pyritään vaikuttamaan, erityisesti suurten digijättien toimintaan.

Euroopan unionin komission työohjelmassa korostuvat strateginen autonomia ja tuotantoketjujen palauttaminen Eurooppaan. Yhdysvalloissa tavoitellaan oman teollisen pohjan ja omien kyvykkyyksien vahvistamista. Kiina puolestaan pyrkii kohti teknologista omavaraisuutta ja asemaa johtavana teollisena toimijana.

Valtiot ja alueet pyrkivät ohjaamaan omilla valinnoillaan talouden kehitystä.

Maailmantalouden jakautuminen leireihin johtaisi pysyvästi hitaampaan kasvuun ja korkeampaan inflaatioon. Tämä yhdistelmä voisi lisätä työttömyyttä ja syventää talouden näivettymistä Suomessa.

Toivoa luo teknologian mahdollistama paikallisempi tuotanto. Robotiikka, tekoäly ja kvanttilaskenta ovat tämän murroksen keskiössä. Energiamurros voi myös ohjata tuotantoa kohti puhtaan energian lähteitä – kuten Suomea.

EU rakentaa kauppapolitiikallaan uusia kumppanuuksia. Elintarviketuotannon strateginen arvo olisi tunnistettava nykyistä selkeämmin. Eurooppa voi hyödyntää asemaansa maailman suurimpana ruokaviejänä geostrategisten tavoitteidensa edistämiseksi.

Vapaakauppa on kuitenkin vastatuulessa – esimerkiksi EU–Mercosur-sopimus kohtaa vastustusta Ranskassa ja Puolassa maataloustuottajien aseman vuoksi.

Ukrainan sodan alettua elintarvikkeiden kauppaan kohdistuvat rajoitukset yleistyivät maailmassa, mikä heikensi ruokaturvaa köyhimmissä maissa ja nosti kustannuksia myös Suomessa. Pysyvät elintarvikkeiden kaupan rajoitukset ja kaupankäynnin alueellistuminen lisäisivät raaka-aineiden hintavaihtelua, mikä vähentäisi toimintaympäristön vakautta koko ruokaketjun näkökulmasta.

Kaupan blokkiutuminen ja tullit iskevät erityisesti vientivetoisten avotalouksien kasvumalleihin. Olemme siirtymässä aikakauteen, joka vaatii päivitettyä kasvustrategiaa.

EU:n laajat sisämarkkinat ja niiden luoma kotimarkkinakysyntä korostuvat Suomen kasvun lähteinä. Tämä edellyttää unionin sisäisen valtiontukikilpailun hillitsemistä ja sisämarkkinoiden kilpailullisuuden ylläpitämistä.

Politiikassa on löydettävä uusi tasapaino turvallisuuden, haitallisten riippuvuuksien vähentämisen ja talouden avoimuuden välillä.

Keskeinen elinkeinopolitiikan kysymys on, tulisiko painottaa yritystoiminnan yleisiä edellytyksiä parantavia toimia vai keskitytäänkö tukemaan tiettyjä toimialoja tai teknologioita painopistevalintojen kautta. Jälkimmäinen kasvattaa virhevalintojen riskiä.

Hallituksen teollisuuspoliittinen strategia ei ole riittävä vastaus tilannekuvaan ja toimenpiteiksi talouden, turvallisuuden ja teknologian murroksen keskellä. Ylivaalikautinen käsikirja kasvupolitiikalle toisi talouteen vakautta, tukisi investointeja ja vahvistaisi julkista taloutta kestävällä tavalla. Näin rakennamme iskunkestävää kansantaloutta yllätysten varalle.

Kirjoitus on julkaistu yliönä Maaseudun Tulevaisuudessa 15.8.2025