Viime päivien uutiset syömäkelvottoman brasilialaisen lihan kauppaamisesta ympäri maailmaa ovat nostaneet ulkomaiseen lihaan liittyvät riskit ja huolen myynnissä olevan lihan laadusta esille myös Suomessa. Moni on sitä mieltä, että ruokaostoksilla kannattaa suosia kotimaista. Suomalaisen lihan tuotantoketju on meitä lähellä. Lihan alkuperä ja koko tuotantoketju tunnetaan hyvin maatiloille asti.
Ruokabisneksessä menetetty luottamus merkitsee suuria vaikeuksia liiketoiminnalle tai jopa liiketoiminnan loppumista. Siksi elintarvikeyrityksissä ihmisten luottamus halutaan säilyttää kaikin mahdollisin keinoin. Esimerkiksi yhteistyökumppanit, joilta raaka-aineet hankitaan, valitaan tarkoin ja laadusta pidetään kiinni.
Myös EU-tasolla voidaan tehdä nykyistä enemmän ruuan turvallisuuden varmistamiseksi. Kauppaneuvotteluissa on vaadittava Eurooppaan tuotavalta ruualta samoja standardeja kuin EU-maissa tuotetulta ruualta. Lisäksi valvonnalla on varmistettava, että kolmansista maista tuleva ruoka vastaa EU-standardeja. Näillä keinoilla voidaan torjua elintarvikepetoksia. Petokset ovat rikoksia, joilla pahimmillaan vaarannetaan ihmisten terveys.
Suomeen tuotiin lihaa viime vuonna 76 miljoonaa kiloa. Lautasillamme on eniten ulkomaista sianlihaa ja naudanlihaa sekä runsaasti erilaisia ulkomaisia lihavalmisteita. Brasiliassa kasvatettujen eläinten lihaa Suomeen saapui pari miljoonaa kiloa, josta noin puolet oli siipikarjanlihaa ja -valmisteita, loput naudanlihaa ja -valmisteita.
Suomessa arvostetaan kotimaista lihaa ja suomalaisia lihavalmisteita. Taloustutkimuksen viime syksynä julkaiseman Suomi Syö -tutkimuksen mukaan 72 prosenttia suomalaista pitää tärkeänä ostaa suomalaista lihaa. Kuluttajien arvoihin nähden lihaa tuodaan melkoisia määriä. On pitkälti kuluttajien käsissä, kasvaako vai supistuuko tuontilihan osuus kulutuksesta.
Tällä hetkellä kotimaisen lihantuotannon heikko kannattavuus on suurin este tuotannon lisäämiselle. Jos hintakilpailun sijasta kilpailtaisiin enemmän laadulla, eläinten hyvinvoinnilla ja yritysten vastuullisuudella, kysynnän kasvu aikaansaisi vähitellen myös kotimaisen lihan tarjonnan kasvua.
Skandaalit eivät ole koskaan ruoka-alalle eduksi, ja rikollinen toiminta on aina tuomittavaa. Kotimaisen ruokatuotannon läpinäkyvyys ja kuluttajien luottamuksen säilyttäminen ovat tulevaisuudessakin kaikkien ruoka-alan toimijoiden perusarvoja.
Lue seuraavaksi nämä
Siirry uutishuoneeseenAjankohtaiset aiheet tarjottimella
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset