Blogi

Data – ruokaketjun uusi pääraaka-aine 

Kirjoittanut: Riikka Korolainen

Julkaistu:

Elintarviketeollisuutta haastetaan muuttumaan monelta suunnalta. Tuotantokustannukset kasvavat, ilmastonmuutos aiheuttaa riskejä ja sääntely lisääntyy. Digitalisaatio ja data näyttelevät pääosaa murroksessa, jonka keskellä ala elää.

Samalla data on keskeinen uudistumisen avain elintarvikealalle. Luotettava ja yhteen toimiva tieto tuo koko ruokaketjuun läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja luottamusta. Yhteistyötä unohtamatta.

Juuston tarina neljällä P:llä

Eikä pelkästään uudistaja, vaan data on myös ruoka-alan vahva tarinankertoja. Datan avulla voidaan tehdä näkyväksi tuotteen taustalla oleva tarina. Se rakentuu neljän P:n ympärille.

Otetaan esimerkiksi pala juustoa. Sen takana ovat ensiksikin ihmiset, jotka ovat juuston valmistaneet (People). Toiseksi haasteet, jotka ihmiset ovat ratkaisseet (Problem), kolmanneksi tuotteen matka pellolta pöytään (Plot) ja neljänneksi pyrkimys kestävään ja vastuulliseen tuotantoon (Purpose).

Data auttaa kertomaan juuston tarinan läpinäkyvästi ja tekemään kuluttajalle näkyväksi, mitä hän syö.

Tomaatin digitaalinen matka

Toinen hyvä esimerkki ovat hollantilaiset Salato-tomaatit. Ne kantavat mukanaan digitaalista tarinaa, joka kertoo alkuperästä, tuotantotavoista ja reitistä kaupan hyllylle.

Tomaateissa hyödynnetään GS1-standardeja. Globaali sijainti- ja osapuolitunniste (GLN) toimii tunnistettavana tietoelementtinä, jonka avulla voidaan esimerkiksi yksilöidä, millä tilalla raaka-aine tai tuote on kasvatettu ja kuka sen on kasvattanut.

Tämä mahdollistaa toimitusketjun läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden koko Euroopassa ja luo perustan luottamuksen ja vastuullisuuden rakentamiselle ruokaketjussa.

Yhteen toimiva data – hyvin leivottu kakku

Kuvitellaan, että haluat leipoa kakun. Tarvitset jauhoja, munia, sokeria, voita ja maitoa. Yksinään nämä ainekset eivät vielä muodosta kakkua. Tarvitset lisäksi reseptin, oikeat mittasuhteet ja yhteen toimivat ainekset.

Sama pätee ruokaketjun dataan. Jokainen toimija – raaka-aineen tuottaja, elintarvikkeen jalostaja, kuljetus ja logistiikka, päivittäistavara- tai tukkukauppa – tuo mukanaan oman datansa. Mutta ilman datan yhteen toimivuutta tiedot jäävät irrallisiksi.

Vasta sitten, kun data toimii yhteen ja liikkuu toimijalta toiselle yhdessä sovitussa muodossa, syntyy tehokas ja käyttökelpoinen kokonaisuus. Kuin kakku, jossa kaikki ainekset ovat oikeassa suhteessa ja oikeassa järjestyksessä.

Reseptinä kakussa ovat GS1-standardit, jotka varmistavat, että tieto kulkee saumattomasti pellolta pöytään ja jokainen osapuoli ymmärtää toistensa kieltä.

Kohti uutta tulevaisuutta 

Elintarviketeollisuudessa kilpailukyky ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä. Kun data yhdistää eri toimijat, syntyy uusia mahdollisuuksia eli tehokkaampaa logistiikkaa, vähemmän hukkaa ja hävikkiä sekä kestävämpiä toimintamalleja.

Kuluttajat puolestaan pystyvät tekemään tietoisempia valintoja ja yritykset rakentamaan vahvempaa luottamusta asiakkaisiinsa.

Yhteistyön ja datan avulla on mahdollista saada aikaan ruokaketju, jossa jokainen lenkki alkutuotannosta kuluttajaan on avoin ja jäljitettävä. Se parantaa kotimaisen elintarviketuotannon läpinäkyvyyttä, mutta vahvistaa myös vientimarkkinoiden luottamusta suomalaiseen osaamiseen.

Suomessa on vahvaa osaamista ja tahtoa hyödyntää dataa ruokaketjun kehittämisessä. Nyt on aika varmistaa, että työ näkyy ja vaikuttaa. Pystymme saamaan yhdessä aikaan ruokaketjun, joka on kestävä, kilpailukykyinen ja luotettavaa dataa hyödyntävä.

Kirjoittaja osallistui GS1 Finlandin Food Data Summit 2025 -tapahtumaan syyskuun lopulla Helsingissä. Tapahtuman aiheena oli datan vallankumouksellinen voima ruokaketjun uudistajana. Ruokaketjun johtajat keskustelivat Suomen ruokaketjun tulevaisuudesta, ja lisäksi kuultiin kotimaisia ja kansainvälisiä puheenvuoroja.

Katso myös ETL:n jäsenyrityksille suunnattu tapahtuma

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Riikka Korolainen

Johtava asiantuntija

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset