Blogi

Kuuden kuukauden lisäaika on askel oikeaan suuntaan, mutta vaatii vielä viilausta

Laura Aalto profiili

Kirjoittanut: Laura Aalto

Julkaistu:

Laura Aalto profiili

Eilen saatiin hyviä uutisia, kun hallitus julkaisi esityksensä EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin kansallisesta toimeenpanosta. Elintarvikealalle esityksen tärkein viesti oli se, että osaan direktiivin keskeisistä velvoitteista esitetään kuuden kuukauden lisäaikaa. Käytännössä tämä tarjoaisi mahdollisuuden myydä loppuun ennen lain voimaantuloa markkinoille asetetut tuotteet.

Ns. viherpesudirektiivi – joka tunnetaan myös lyhenteillä EMCO ja ECGT – pyrkii estämään harhaanjohtavaa markkinointia ja näin vahvistamaan kuluttajien luottamusta. Se kieltää esimerkiksi epämääräisten ympäristöväittämien käyttämisen sekä kaikki sellaiset kestävyysmerkinnät, jotka eivät perustu viralliseen sertifiointiin tai julkiseen järjestelmään.

Direktiivin tavoite on hyvä. Sen soveltaminen ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta.

Elintarviketeollisuusliitto on arvioinut, että uuden lainsäädännön soveltamisen taloudelliset vaikutukset alan yrityksille ovat valtavia. Yksittäisten yritysten kohdalla puhutaan jopa miljoonien eurojen taloudellisista menetyksistä. 

Elintarvikepakkausten merkinnät esimerkiksi raaka-aineiden ja tuotteiden alkuperästä, sisällöstä ja tuotantotavoista ovat keskeinen tapa kertoa kuluttajille raaka-aineiden ja tuotteiden ominaisuuksista. Ne auttavat kuluttajia tekemään kestäviä valintoja.

Monet nyt käytössä olevista merkinnöistä – esimerkiksi yritysten omiin laatu- ja valvontajärjestelmiin perustuvat vastuullisuusmerkit – olisivat muuttuneet kielletyiksi direktiivin astuessa voimaan heti 27.9.2026. Käytännössä tämä olisi siis tarkoittanut suuren tuotemäärän poistamista markkinoilta eli täysin syömäkelpoisten elintarvikkeiden tarpeetonta hävittämistä. Toisin sanoen ympäristöä suojeleva sääntely olisi kääntynyt omia tavoitteitaan vastaan.

Direktiivin vaatimusten myötä ruokapakkauksia on joka tapauksessa uudistettava laajasti, ja työ onkin jo käynnissä. Pakkausmuutokset vievät kuitenkin valtavasti aikaa ja ovat yrityksille merkittävä kustannus. Kaikki uudistetut pakkaukset eivät millään ehtisi kauppoihin syksyksi.

Elintarviketeollisuusliitto on arvioinut, että uuden lainsäädännön soveltamisen taloudelliset vaikutukset alan yrityksille ovat valtavia. Yksittäisten yritysten kohdalla puhutaan jopa miljoonien eurojen taloudellisista menetyksistä.

Toive on lopulta yksinkertainen: Kuluttajille hyödylliset ja faktapohjaiset merkinnät tulee nähdä osana ratkaisua, ei ongelmana. Sanotaan ei tarpeettomalle ruoka- ja pakkausmateriaalihävikille.

Lisäajan ansioista vältetään osa näistä. Elintarviketeollisuuden näkökulmasta olisi tärkeää, että tuotteita olisi mahdollista myös valmistaa vähintään 1.1.2027 asti ja myydä 27.3.2027 saakka vanhoilla pakkausmateriaaleilla. Tämä edellyttäisi, että kansallinen lisäaika ulottuisi myös tuotteisiin, jotka asetetaan markkinoille siirtymäajan aikana. Tätä tulisikin vielä viilata eduskuntakäsittelyssä.

Muutokset osuvat ajankohtaan, jossa elintarvikealan yritysten kustannuspaineet ovat jo muutenkin korkealla. Hormuzinsalmen geopoliittinen tilanne on jo nyt vaikuttanut rajusti ruoka-alalle välttämättömien pakkausten ja niihin tarvittavien fossiilisten raaka-aineiden saatavuuteen ja kustannuksiin. Kaikki tämä korostaa entisestään tarvetta välttää alalle aiheutuvia äkillisiä ja tarpeettomia lisäkustannuksia.

Siirtymäajan lisäksi elintarvikealalle on tärkeää erityisesti, miten uusi lainsäädäntö kohtelee tuotteiden alkuperästä (esimerkiksi kotimaisuudesta) ja sisällöstä (esimerkiksi vegaanisuudesta) kertovia merkintöjä. Näihinkin toivotaan selkeää linjaa viimeistään hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyssä.

Toive on lopulta yksinkertainen: Kuluttajille hyödylliset ja faktapohjaiset merkinnät tulee nähdä osana ratkaisua, ei ongelmana. Sanotaan ei tarpeettomalle ruoka- ja pakkausmateriaalihävikille.

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Laura Aalto

Vastuullisuuden ja kestävän kehityksen asiantuntija

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset