Eduskuntavaalit 2023

Ruoka-alalta eväät kasvuun

Kohti kestävää ja innovatiivista tulevaisuutta

Tervetuloa Eduskuntavaalit 2023 -sivuille, joille on koottu Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet maan hallituksen ohjelmaan vuosille 2023-2027. Kolmeen pääkohtaan kiteytetyt teemamme tähtäävät siihen, että ruoka-alan merkitys tunnistettaisiin Suomessa yhä laajemmin. Päättäjien on osaltaan sitouduttava huolehtimaan tämän elintärkeän alan elinmahdollisuuksista vaikeidenkin aikojen yli. 

Ruoka-ala rakentaa tulevaisuuden menestystä maailmassa, joka muuttuu kovaa vauhtia ympärillämme. Jalostetun, kotimaassa tuotetun ruuan ja juoman arvostuksen kasvu sekä toimialan vetovoiman parantaminen ovat kaikille suomalaisille sydämen asia.

Elintarviketeollisuus eli ruokia ja juomia valmistavat yritykset ovat alttiita pienillekin toimintaympäristön heilahduksille, sillä alaan vaikuttavat niin säädösympäristössä tapahtuvat muutokset, alkutuotannon satovaihtelut kuin geopoliittiset tapahtumat. Samalla elintarviketeollisuus on aivan olennainen osa Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Yritykset tarvitsevat ympärilleen ennakoitavan säädösympäristön ja mahdollistavan lainsäädännön, joka turvaa kestävän kasvun.

Suomi kärsii jo lähitulevaisuudessa merkittävästä työvoimapulasta, koska työmarkkinoilta poistuu enemmän väkeä kuin sinne tulee. Työvoiman saatavuus on kriittistä koko Suomelle. Ruoka-alalle on tärkeää saada lisää ammattitaitoisia ja motivoituneita tulevaisuuden osaajia. Siihen tarvitaan muun muassa nykyistä toimivammat työmarkkinat, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen turvaaminen eri puolilla maata sekä alan houkuttelevuuden parantaminen. Lainsäädännön pitää mahdollistaa joustavat työmarkkinat ja säädösympäristön olla kilpailuneutraali.

Ilmastonmuutos haastaa elintarviketeollisuutta innovoimaan ja kehittämään edelleen omaa vastuullisuuttaan. Suomessa on pyrittävä nopealla aikataululla eroon tuontienergiariippuvuudesta ja tärkeänä osana sitä kehitettävä omaa bioenergian tuotantoa. Parhaaseen lopputulokseen päästään alan oman sitoutumisen kautta sekä huolehtimalla lainsäädännön oikeanlaisesta kohdentumisesta ja ohjausvaikutuksesta.

Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on meille kaikille suomalaisille elintärkeä. Yhtenä hyvinvoinnin osatekijänä ruokavalio pitää yllä työkykyä ja vireyttä auttaen jaksamaan arjessa. Elintarviketeollisuus kehittää jatkuvasti tuotteitaan ja tarjontaansa, jotta kuluttajilla on mistä valita terveellinen ja monipuolinen perusta ruokavalioonsa ja siten osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointiaan.

Suomalainen elintarviketeollisuus haluaa rakentaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa alalle vetovoimaista toimintaympäristöä. Haluamme edistää alan kannattavuutta, kestävää kehitystä, kotimaisuutta sekä innovatiivista ruoantuotantoa.

Tutustu tarkemmin vaaliteemoihimme ja yksityiskohtaisiin tavoitteisiimme!

 

Tiesitkö tämän elintarviketeollisuudesta?

Kokoaan suurempi tekijä

Elintarviketeollisuus on kokoaan merkittävämpi tekijä Suomessa. Ala työllistää lähes 40 000 henkeä, mutta välillinen vaikutus työllisyyteen on suurempi kuin teollisuudessa keskimäärin: Yksi työpaikka elintarviketeollisuudessa tuottaa yli kolme työpaikkaa muualle kansantalouteen!

Koko ruokaketju eli alkutuotanto, elintarviketeollisuus, elintarvikekauppa ja ravitsemispalvelut työllistävät joka kahdeksannen suomalaisen eli 340 000 ihmistä. Ketju maksaa veroja ja veroluonteisia maksuja 10 prosenttia valtion budjetin kertymästä. Se on vahva kivijalka kansantaloudessamme.

Vastuullisuutta ja innovatiivisuutta kaikkialla Suomessa

Elintarviketeollisuudessa toimii Suomessa  noin 1 800 yritystä, joista valtaosa on pk-yrityksiä. Yrityksiä sijaitsee Suomen kaikissa maakunnissa. Vuonna 2020 alan yhteenlaskettu liikevaihto oli 11,4 miljardia euroa ja jalostusarvo 2,8 miljardia euroa.

Euroopassa elintarviketeollisuus on jättiläinen. Se antaa työpaikan yli 4,5 miljoonalle ihmiselle 294 000 yrityksessä ja tekee vuosittain 1 109 miljardin euron liikevaihdon.

Luottamusta kotimaassa ja vientimarkkinoilla

Kotimaiset elintarvikkeet ovat lähiruokaa, joka myös työllistää lähellä. Suomessa valmistettujen elintarvikkeiden kotimaisuusaste on 82 prosenttia. Suomalaisten luottamus kotimaisiin elintarvikkeisiin on suuri: neljä viidestä pitää tärkeänä syödä kotimaista ruokaa. 

Vuonna 2021 Suomesta vietiin elintarvikkeita 1,8 miljardilla eurolla. Elintarvikkeita tuotiin Suomeen 4,8 miljardilla eurolla.