Kuukausi: huhtikuu 2018

Elintarvikeviennistä kuuluu hyviä uutisia. Suomalaisia ruokia ja juomia vietiin viime vuonna ulkomaille reilut kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Viennin arvo oli 1,6 miljardia euroa. Vastaavasti Suomeen tuotiin ruokaa 4,7 miljardilla eurolla. Maassamme vallitsee tahtotila kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2020 mennessä. Pyrkimys on kunnianhimoinen ja edellyttää onnistumista monen tekijän yhteispelissä. Tarvitaan laadukkaita, puhtaita ja ympäristöystävällisiä tuotteita, hyvää […]

Suomalaisen elintarviketeollisuuden tuotannosta noin 15 prosenttia menee vientiin. Naapurimaat ovat tärkeimpiä kohdemaita, mutta vienti on vauhdittunut myös Ranskaan ja Tanskaan. Tuoteryhmistä viennin kärjessä ovat maitojalosteet, juomat, lihatuotteet sekä suklaa ja makeiset. Elintarviketeollisuus tarjoaa työpaikan Suomessa suoraan 38 000 hengelle ja välillisesti lähes 69 000:lle eli yhteensä yli 106 000 hengelle. Tieto käy ilmi Luonnonvarakeskuksen viime […]

Suomesta vietiin ruokia ja juomia viime vuonna 1,62 miljardilla eurolla. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli reilut kymmenen prosenttia. Neljä suurinta vientituoteryhmää olivat maitojalosteet, juomat, lihatuotteet sekä suklaa ja makeiset. Vienti suuntautui etenkin Ruotsiin, Viroon, Venäjälle, Ranskaan ja Tanskaan. Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja on tyytyväinen viennin vauhdittumiseen. Suomalainen ruoka herättää kiinnostusta maailmalla ja yritykset ovat löytäneet uusia […]

Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen tiedote  Kahvi on suomalaisille rakas nautinto arjessa ja juhlassa. Paahdetun kahvin kulutus on pysynyt Suomessa vuosikymmenet lähes samana: Suomalaiset joivat vuonna 2017 kahvia 9,6 kiloa henkeä kohden, mikä vastaa pitkän aikavälin keskiarvoa. Vaikka kahvin kulutuksen määrä on vakiintunut, kahvivalikoimavaihtoehdot ovat lisääntyneet. Paahtimot ovat tuoneet markkinoille kahvinystävien iloksi yhä enemmän uusia makuvaihtoehtoja, kuten […]

  • Posted in Tiedote
  • Kommentit pois päältä artikkelissa Kahvin kulutus pysynyt vakiona vuosikymmenet – vaaleapaahtoinen edelleen suosituinta
  • Tags: ,