27.07.2021

Näkymät kirkastuneet elintarvikealalla, viennissä alakuloa

Elinkeinoelämän tuoreen suhdannekyselyn mukaan elintarvikeyritysten odotukset tuleville kuukausille ovat kirkastuneet kesän aikana. Myös luottamus talouden kehitykseen on vahvistunut, joskaan yritykset eivät ole saaneet tilauksia vielä samaan tapaan kuin normaalisti.

Elintarvikeyritysten suhdannetilannetta kuvaava saldoluku nousi heinäkuussa arvoon +14 (vastaava lukema huhtikuussa -15) ja näkymiä ennakoiva saldoluku arvoon +23 (huhtikuussa -2). Saldoluku saadaan vähentämällä myönteistä kehitystä odottavien yritysten osuudesta kielteistä kehitystä odottavien osuus.

Elintarviketeollisuuden suhdanteet seuraavat tyypillisesti kotitalouksien kulutuksen kehitystä. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus omaan talouteen ei ole ollut koskaan niin vahvaa kuin nyt. Useiden kotitalouksien taloudellinen liikkumatila on parantunut, kun rahaa on jäänyt säästöön pandemian kavennettua kulutusmahdollisuuksia.

– Patoutunutta kysyntää kanavoituu myös elintarvikkeisiin ja etenkin ravintoloissa syömiseen. Ihmisillä on kova halu tavata toisiaan ja se tapahtuu usein juuri yhteisen ruokailun parissa, johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta kommentoi.

Matkailu- ja ravintola-alan koronarajoitteet ovat jarruttaneet elintarviketeollisuuden elpymistä eivätkä elintarviketeollisuuden yritykset päässeet mukaan viime keväänä alkaneeseen muiden teollisuudenalojen suhdannenousuun. Tilanne on parantunut nyt matkailu- ja ravintolapalveluissakin, mutta pandemiaa edeltäneeseen tasoon on vielä matkaa.

Vastaavia rajoitteita kuin kotimaan matkailu- ja ravintola-alalla on sovellettu useissa Suomen kauppakumppanimaissa. Se näkyy elintarvikeviennin vähenemisenä. Tämän vuoden tammi-huhtikuussa elintarvikkeita vietiin Suomesta 550 miljoonalla eurolla, kun vastaava luku vuoden 2020 neljän ensimmäisen kuukauden aikana oli 600 miljoonaa euroa.

– Yritysten odotukset ruokien ja juomien viennin kehityksestä syksyä kohti mentäessä ovat suhdannekyselyn mukaan alemmat kuin kertaakaan koronapandemian aikana, Heli Tammivuori huomauttaa.

Elintarvikkeiden vienti EU-alueelle on pudonnut keväällä 10 prosenttia vuoden 2020 vastaavaan jaksoon verrattuna. Sen sijaan vienti Kiinaan on kasvanut vajaalla 10 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan myös elintarvikkeiden tuonti Suomeen on vähentynyt noin 100 miljoonalla eurolla.

– Toivon mukaan paluu työpaikoille, kouluihin ja oppilaitoksiin synnyttää kaivattua kysyntää elintarviketeollisuuden foodservice-sektorille. Vilkastumista sopii toivoa myös matkailualalle Suomen rajojen ja yhteiskunnan avautumisen myötä.

Ei nousua kuluttajahinnoissa

Elintarvikkeiden kuluttajahintojen kehitys on pysynyt vaimeana raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen noususta huolimatta. Kuluneen vuoden aikana on keskusteltu runsaasti inflaation mahdollisesta kiihtymisestä, mutta euroalueella merkkejä poikkeuksellisen nopeasta kuluttajahintojen noususta ei ole vielä havaittavissa.

Ruoan ja alkoholittomien juomien kuluttajahinnat supistuivat Suomessa 0,4 prosenttia kesäkuussa vuoden takaiseen verrattuna. Ruoan hinta supistui 0,6 prosenttia, kun taas alkoholittomien juomien hinnat nousivat 2,0 prosenttia. Koko euroalueella elintarvikkeiden hinnat nousivat 0,2 prosenttia.

Lisätietoja

Johtaja
Heli Tammivuori
uryv.gnzzvihbev@rgy.sv
040 557 5667
@tammiheli

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.