Elintarviketeollisuuden tulevaisuudenuskoa lujitettava
Rajoitusten poistaminen ja yhteiskunnan johdonmukainen avaaminen vauhdittaisivat myös elintarviketeollisuuden elpymistä.
Toisin kuin teollisuudessa yleisesti, elintarviketeollisuuden näkymät tulevalle keväälle ovat synkentyneet selvästi viime vuoden lopulta. Kysynnän yleinen heikentyminen etenkin ravintolatoiminnan ja viennin osalta painaa ruokia ja juomia valmistavien yritysten näkymiä. Myös yritysten ennennäkemättömän voimakas kustannusten kasvu heikentää liiketoiminnan kannattavuutta.
Tiedot käyvät ilmi elinkeinoelämän tuoreesta suhdannemittauksesta, jonka mukaan odotukset ovat aiempaa vaisummat myös elintarviketeollisuuden tärkeillä asiakastoimialoilla kaupassa sekä suorastaan synkät majoitus- ja ravitsemisalalla.
– Päättäjien on nyt tehtävä kaikkensa kansalaisten ja yritysten tulevaisuudenuskon vahvistamiseksi. Rajoituksia on vähennettävä tai poistettava kokonaan ja yhteiskuntaa avattava johdonmukaisesti, koska pandemiatilanne vaikuttaisi kääntyvän jo parempaan, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä vaatii.
Kysynnän heikkous on suhdannekyselyn mukaan suurin kasvun este elintarviketeollisuudessa. Elintarvikeyritykset kuvasivat tämänhetkistä suhdannetilannettaan saldoluvulla -27 ja näkymiään kolmen kuukauden päähän saldoluvulla -22*. Odotuksissa yritysten välillä oli suurta vaihtelua.
– Ravintola-alan toimintaedellytysten palauttaminen on erittäin tärkeää elintarviketeollisuuden kysynnän nostamiseksi pandemiaa edeltäneelle tasolle ja kasvun vahvistamiseksi. On myös varmistettava, ettei valtiovalta omilla päätöksillään lisää elintarviketeollisuuden tarpeetonta sääntelytaakkaa ja heikennä siten alan kilpailuasemaa kotimaassa saati EU-markkinoilla, Mikko Käkelä tähdentää.
Vaikka elintarvikeyritysten vientitilauskanta oli suhdannekyselyssä aavistuksen parempi kuin edellisellä mittauskaudella, odotukset viennin lisääntymisestä ovat heikentyneet.
Elintarvikkeiden viennissä kolme Suomelle tärkeintä vientimaata ovat Ruotsi, Kiina ja Viro. Vienti Kiinaan on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, mutta nyt markkinoilla on alkanut näkyä epävarmuutta. Kiina on kasvattanut omaa tuotantoaan ja muun muassa tiukentanut käytäntöjään elintarvikkeiden tuonnissa.
– Oman haasteensa elintarvikkeiden vientiin aiheuttavat myös pandemiasta edelleen johtuvat pullonkaulat toimitusketjuissa ja logistiikassa. Epävarmuutta kansainväliseen kauppaan syntyy siitäkin, että elintarvikkeet joutuvat yhä useammin kansainvälisten kiistojen kohteeksi, Käkelä muistuttaa.
* Saldoluku saadaan vähentämällä myönteistä kehitystä odottavien yritysten osuudesta kielteistä kehitystä odottavien osuus.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja
Mikko Käkelä
zvxxb.xnxryn@rgy.sv
040 560 7569
@MikkoKakela
» Takaisin