11.11.2022

Eero Alaluusua projektipäälliköksi Elintarviketeollisuusliittoon

KTM, VTK Eero Alaluusua on aloittanut 7.11.2022 elintarvikealan huoltovarmuutta kehittävän projektin päällikkönä Elintarviketeollisuusliitossa.

Projekti toteutetaan yhdessä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa, ja sen tavoitteena on tuottaa välineitä elintarviketeollisuuspoolin toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen, mahdollisesti myös laajemmin huoltovarmuusorganisaatiossa hyödynnettäviksi.

Eero Alaluusua siirtyy tehtävään Aaro Forsman Oy:stä, jossa hän on toiminut kaupallisena johtajana vastaten kuumien juotavien ja mehujen myynnistä ja markkinoinnista sekä yrityksen kehitysprojekteista. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Arla Foodsilla, Kuusamon Juustolla ja Huhtamäki Foodservice Nordicissa.

– Elintarvikkeet ovat iloinen toimiala, mutta viime vuosien kriisit ovat korostaneet sen kriittistä asemaa yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Olen hyvilläni, että pääsen mukaan auttamaan koko alan kehittämistyössä ja vaikuttamaan osaltani siihen, että ruuan saatavuus suomalaisille turvataan, Eero Alaluusua perustelee.

– Olemme tyytyväisiä saadessamme Eeron kaltaisen vahvan osaajan projektipäällikön vaativaan tehtävään. Elintarvikealan ja siihen kytkeytyvän poolitoiminnan kehittäminen tarjoaa laajan ja monisäikeisen työkentän aivan Suomen huoltovarmuuden ytimessä, Elintarviketeollisuusliiton valmiuspäällikkö Jyri Valmu sanoo.


Elintarviketeollisuusliiton valmiuspäällikkö Jyri Valmu (kuvassa vas.) ja projektipäällikkö Eero Alaluusua (kuvassa oik.)

Lisätietoja

Valmiuspäällikkö
Jyri Valmu
wlev.inyzh@rgy.sv
050 471 3650

Projektipäällikkö
Eero Alaluusua
rreb.nynyhhfhn@rgy.sv
050 3267 888

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.