31.03.2022

Bate Ismail ekonomistiksi Elintarviketeollisuusliittoon

Bate Ismail on nimitetty ekonomistiksi Elintarviketeollisuusliittoon. Hän aloittaa tehtävässään 4.4.2022.

Ismail on toiminut aiemmin ekonomistina Kaupan liitossa sekä yliaktuaarina Tilastokeskuksessa kansantalouden tilinpidon ja ympäristö- ja energiatilastoinnin parissa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri, pääaineena oikeustaloustiede sekä erikoistumisalueina ympäristötalous ja ekonometria.

Ekonomistin tehtävä on Elintarviketeollisuusliitossa uusi. Ismailin työnkuvaan tulevat kuulumaan työmarkkinapoliittista ja elinkeinopoliittista edunvalvontaa tukevat tilastolliset analyysit, selvitykset ja laskelmat.

– Uuden strategiansa mukaisesti Elintarviketeollisuusliitto haluaa olla ruoka-alan vahvempi ääni yhteiskunnassa. Rakennamme yrityksille menestyksellistä tulevaisuutta ja toimintaympäristöä maailmassa, joka muuttuu kovaa vauhtia ja jonka vaatimuksiin vastaaminen on elintarviketeollisuudelle kriittistä, toimitusjohtaja Mikko Käkelä taustoittaa.

– Olen varma, että Bate Ismailin vahva dataosaaminen yhdistettynä analyyttiseen taitoon, tiedon jalostamiseen ja aiheittemme liiketoimintalähtöiseen tarkasteluun auttaa Elintarviketeollisuusliittoa edistämään ruoka-alalle tärkeitä tavoitteita faktoihin perustuen, Käkelä sanoo.

– Elintarviketeollisuudella on iso rooli huoltovarmuuden turvaajana Suomessa, mitä viimeaikaiset kriisit ja Ukrainan sota ovat vain korostaneet. Ala elää myös erittäin kiinnostavaa vaihetta kasvu- ja vientipotentiaalinsa puolesta. On innostavaa päästä analysoimaan tätä kokonaisuutta ja vahvistamaan ruoka-alan menestystä ekonomistina, Bate Ismail perustelee.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja
Mikko Käkelä
zvxxb.xnxryn@rgy.sv
040 560 7569

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.