14.12.2015

Talouskatsaus: elintarviketeollisuuden tuotannon kehitys sahaa, viennissä hiukan valoa

Elintarviketeollisuudessa ponnistellaan edelleen, jotta tuotanto saadaan nousuun. Laskusuunnassa ollut tuotanto kasvoi loppukesästä, mutta lokakuussa se taittui jälleen lievään laskuun. Liikevaihdolla ja jalostusarvolla mitattuna elintarviketeollisuuden kehitys on kuitenkin ollut parempaa kuin Suomen teollisuudessa keskimäärin.

– Kariutunut yhteiskuntasopimus olisi vakauttanut Suomen taloutta. Se olisi ollut erittäin tärkeää kotimaanmarkkinoista riippuvaisen elintarviketeollisuuden tulevaisuudelle. Vaikeuksia yrityksille tuottaa myös hintojen jatkuva aleneminen. Se ei edistä talouskasvua ja jos lasku jatkuu pitkään, kotimaisten ruokien ja juomien tarjonta voi jopa supistua, toimitusjohtaja Heikki Juutinen ETL:sta toteaa.

Elintarvikealan vienti pysyttelee Venäjän tuontikieltojen vuoksi alhaisella tasolla. Vienti Venäjälle tai vienti kokonaisuutena ei kuitenkaan ole enää vähentynyt, ja sen odotetaan kääntyvän parempaan suuntaan. EU-maiden merkitys alan viennistä on kasvanut. Sen osuus on nykyisin 65 prosenttia. Jos Venäjä jätetään tarkasteluista pois, tammi-syyskuussa vienti kasvoi edellisvuoden tasosta 9 prosenttia. Tärkein vientimaa on nykyisin Ruotsi.

– Viennin kasvattamiseksi tehdään hartiavoimin töitä, sillä elintarvikealalla kasvu tulee ulkomailta ja suomalaisilla yrityksillä on runsaasti kiinnostavaa tarjottavaa muille maille. Jo noin sata yritystä on mukana Finpron vientiä edistävässä Food From Finland -ohjelmassa, Juutinen kertoo.

Suomalaista ruokaa suositaan, koska se luo työpaikkoja ja hyvinvointia

Joulu on kotimaisten ruokien ja juomien juhla-aikaa. Loppuvuoden juhlat piristävät tyypilliseen tapaansa myös elintarvikkeita valmistavien yritysten myyntiä. Myynnin lisäys alkaa näkyä varhain syksyllä ja jatkuu joulukuuhun.

Osoitteessa http://www.maistasuomi.fi voi käydä kertomassa, miksi ostaa Suomessa valmistettuja ruokia ja juomia. Samalla voi osallistua arvontaan ja voittaa joulupöytään kotimaisen joulukinkun. Kaikki viimeistään 17.12.2015 vastanneet ovat mukana arvonnassa.

Tähän mennessä valtaosa noin kahdestatuhannesta kyselyyn vastanneesta suosii suomalaisia ruokia ja juomia ennen kaikkea siksi, että se luo työpaikkoja ja hyvinvointia Suomeen. Myös puhtaus ja turvallisuus ovat valintaperusteiden kärjessä.

Lue koko talouskatsaus: Elintarviketeollisuuden talouskatsaus 4/2015 (Pdf)

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.