12.06.2014

ETL jatkaa ponnisteluja elintarvikkeiden valmisteverojen poistamiseksi

ETL kanteli 17.6.2013 EU:n komissiolle Suomen makeis-, jäätelö ja virvoitusjuomaverosta. Vero on syrjivä, koska se asettaa samankaltaiset tuotteet kilpailullisesti eriarvoiseen asemaan. Valtiovarainministeriö toimitti komissiolle vastineen kanteluun viime joulukuussa. ETL vastasi tähän lähettämällä äskettäin komissiolle kaksi lisäselvitystä Suomen tilanteesta.

– Olemme täysin vastakkaista mieltä valtiovarainministeriön kanssa valmisteverojen veropohjan selkeydestä ja objektiivisuudesta. Valmistevero vaikuttaa huolestuttavan paljon eri valmistajien ja eri tuotteiden väliseen kilpailuun. Se nostaa voimakkaasti kuluttajahintoja, ja veron kohteeksi joutuneet tuotteet menestyvät kilpailussa huonommin kuin tuotteet, joista veroa ei peritä, ETL:n toimitusjohtaja Heikki Juutinen kertoo.

Veron perimättä jättäminen makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaveron piiriin kuuluvien tuotteiden kanssa samankaltaisilta, kilpailevilta tuotteilta muodostaa kielletyn valtion tuen. Suomen valtiolla pitäisi olla komission lupaa veron perintään. Tätä Suomella ei ole.

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto on todennut useissa lausunnoissaan, että vero on ongelmallinen, koska se kohtelee eri tavoin keskenään samankaltaisia tuotteita. Myös äskettäin tarkastuskertomuksen julkaisseen Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan vero on asettanut samantyyppiset tuotteet eriarvoiseen asemaan. Tarkastuskertomuksessa todetaan myös, että valmisteveropäätökset on tehty tutkimatta, mitä vaikutuksia niillä on elinkeinoelämään. Viraston mukaan yritysvaikutuksista tarvitaan perusteellisempaa tietoa.

ETL:n selvityksen mukaan valmisteverot ovat vaikuttaneet dramaattisesti yrityksiin, joiden tuotteet ovat verotuksen kohteena. Mehujen myynti on laskenut 15–35 prosenttia, jäätelön 20 prosenttia, makeisten ja suklaan 5 prosenttia sekä oluen ja virvoitusjuomien 9 prosenttia.

– Myynnin supistuminen nostaa yksikkökustannuksia ja heikentää yrityksen mahdollisuuksia pärjätä kotimaanmarkkinoilla ja viennissä. Vero on osaltaan vaikuttanut irtisanomisiin ja pysäyttänyt investointeja. Tämä tuskin oli tarkoitus, Juutinen toteaa.

ETL odottaa komission päätöstä Suomen valmisteverotuksesta aikaisintaan vuoden vaihteessa. ETL:n tavoitteena on, että eurooppalaisittain poikkeuksellisesta elintarvikkeiden valmisteverotuksesta luovutaan Suomessa kokonaan Tanskan esimerkin mukaisesti.

ETL:n kantelu ja lisäselvitykset: ETL:n kannanotot

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Heikki Juutinen, p. 040 502 6270

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.