29.05.2014

Elintarvikkeiden valmisteverojen vaikutukset yrityksiin tutkittava

Valtiontalouden tarkastusviraston julkaisema tarkastuskertomus kertoo, että viime hallitusneuvotteluissa päätökset elintarvikkeiden valmisteverojen korotuksista tehtiin ilman veromuutosten vaikutusarviointeja. Tarkastusvirasto edellyttää yritysvaikutusten arviointien parantamista.

ETL on vaatinut, että makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaverosta luovutaan. Vero ei ole kilpailullisesti neutraali ja se asettaa samantyyppiset tuotteet eriarvoiseen asemaan. Tämä todetaan myös tarkastusviraston raportissa.

ETL on kannellut kesäkuussa 2013 komissiolle Suomen valmisteverotuksen ongelmallisuudesta. Kantelun käsittely on kesken. – Peräänkuulutamme huolellisesti valmisteltua lainsäädäntöä, joka kohtelee yrityksiä tasapuolisesti ja on ennakoitavissa. Virkamiesvalmistelulle on myös varattava riittävästi aikaa, jotta vaikutusarviointi voidaan tehdä huolellisesti, toimitusjohtaja Heikki Juutinen huomauttaa.

Hallitusohjelmassa todetaan, että veromuutoksella ei saa heikentää verotuksen kohteena olevien yritysten toimintaa.

– Valmisteverotuksen haitat on koettu raskaina aloilla, joita verotus koskee. Kokoamiemme tietojen mukaan tehdyt veronkorotukset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että mehujen myynti on laskenut 15–35 prosenttia, jäätelön 20 prosenttia, makeisten ja suklaan 5 prosenttia sekä oluen ja virvoitusjuomien 9 prosenttia, Juutinen kertoo.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Heikki Juutinen, p. 040 502 6270

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.