Kuluttajille halutaan antaa mahdollisimman paljon tietoa elintarvikkeista
Maa- ja metsätalousministeriö tutkitutti suomalaisten odotukset elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä. Eniten kuluttajat haluavat tietää tuotteiden alkuperämaasta, päiväyksistä ja valmistusaineista olipa kyse pakatusta tai pakkaamattomasta elintarvikkeesta.
Selvitys liittyy EU:n uuteen elintarviketietoasetukseen, joka muuttaa joulukuuhun 2014 mennessä lähes kaikkien elintarvikkeiden merkintöjä ja laajentaa merkinnät myös pakkaamattomiin elintarvikkeisiin. Elintarviketeollisuudessa pidetään tärkeänä, että kuluttajat saavat tarvitsemansa tiedot mahdollisimman kattavasti.
– Suurkeittiöiden, tarjoilupaikkojen ja palvelutiskien tuotteet muodostavat merkittävän osan suomalaisten energiansaannista. Pääpiirteittäin merkintöjen on hyvä olla samat jakelukanavasta riippumatta, totesi kyselyn julkistustilaisuudessa puhunut ETL:n toimialapäällikkö Elisa Piesala.
Tänä vuonna on keskusteltu erityisen paljon alkuperämaamerkinnöistä. EU-tasolla tehdään laajaa selvitystä, jotta alkuperämerkinnöistä saadaan mahdollisimman tarkoituksenmukaiset. Huomioon otetaan erityisesti kuluttajien tiedontarve, alkuperämerkintöjen toteutettavuus ja valvottavuus. Myös kustannukset ja hyödyt sekä mahdolliset vaikutukset kansainväliseen kauppaan arvioidaan.
– Suomessa kuluttajat ovat jo tottuneet pakattujen tuotteiden alkuperämaamerkintöihin. Hyvänä esimerkkinä on Hyvää Suomesta -merkki, joka kertoo kotimaisten raaka-aineiden käytöstä.
Tuleviin merkintämuutoksiin suhtaudutaan elintarviketeollisuudessa myönteisesti. Monissa yrityksissä valmistaudutaan jo pakkausuudistuksiin. Työtä hieman hidastaa elintarviketietoasetuksen joidenkin tulkintojen puute ja asian keskeneräisyys EU:ssa.
Uusin merkinnöin varustettuja pakkauksia on jo myynnissä, mutta suurin osa muuttuu vasta ensi vuonna. Parannuksia on tulossa esimerkiksi kirjasinkokoon ja allergeenimerkintöihin. Myös kasviöljyjen merkinnät tarkentuvat ja ravintosisältötiedot uudistuvat.
– Uudet tiedot voivat aluksi hämmentää kuluttajia, mutta uskomme että niihin totutaan nopeasti. Merkintöjen saaminen myös pakkaamattomiin elintarvikkeisiin parantaa elintarvikeketjun läpinäkyvyyttä entisestään, Piesala totesi.
Lisätiedot:
toimialapäällikkö Elisa Piesala, p. 040 754 6824
» Takaisin