07.03.2013

Kesätöistä kosketus elintarvikealan monipuolisiin toimenkuviin

Elintarviketeollisuudessa on taas ensi kesänä tarjolla runsaasti kesätyöpaikkoja ympäri Suomen. Ala työllistää suhdanteista riippumatta joka vuosi lähes 6 000 nuorta kesätyöläistä erilaisissa toimenkuvissa. Kesätyön myötä nuorten toivotaan innostuvan myös kouluttautumaan alalle.

Monilla suurilla yrityksillä kesätyöprosessi on parhaillaan kuumimmillaan ja tekijöitä haetaan muun muassa logistiikkaan, tuotantoon, laboratorioon, asiakaspalveluun ja tukitoimintoihin. Etenkin elintarviketeollisuuden hyvä palkka, monipuoliset toimenkuvat ja luotettava työnantajakuva motivoivat nuoria kesätöihin alalle.

– Kilpailu kesätyöpaikoista on kovaa. Esimerkiksi panimot ja virvoitusjuomatehtaat ovat suosittuja kesätyöpaikkoja, ja niihin hakee vuosittain tuhansia nuoria, mutta kannattaa toki katsoa muitakin aloja. Monissa alan kesätöissä vaatimuksena on yli 18-vuoden ikä esimerkiksi työturvallisuuden vuoksi, mutta jonkin verran toimenkuvia löytyy myös alle 18-vuotiaille, Elintarviketeollisuusliiton kehitysjohtaja Petri Linkoneva kertoo.

Kesätyöt ovat nuorille arvokas katsaus työelämään ja tulevaisuuden uravaihtoehtoihin. Nuori saa kesätöissä tärkeää kokemusta alalta ja yritys taas motivoituneita, osaavia ja innostuneita työntekijöitä.

Vastuullisia kesäduuneja

Elintarviketeollisuusliitto on mukana Vastuullinen kesäduuni 2013 -kampanjassa, jonka tavoitteena on varmistaa, että nuorille tarjotaan tarpeeksi kesätyöpaikkoja. ETL myös kannustaa jäsenyrityksiään liittymään mukaan kampanjaan ja tarjoamaan nuorille aktiivisesti kesätöitä.

– Monet yritykset ovat kertoneet palkkaavansa tänä vuonna runsaasti kesätyöntekijöitä mistä olemme erittäin mielissämme. Elintarviketeollisuudessa työskentelee peräti 32 500 ammattilaista ja uusia tekijöitä tarvitaan jatkuvasti. Kesätyön kautta nuori voi saada kipinän alalle, Linkoneva korostaa.

Myös elintarvikealan työmarkkinajärjestöjen yhteinen Maistuva ammatti -kampanja viestii herkullisista kesätöistä ja uramahdollisuuksista. Alan koulutustarjonnasta ja työmahdollisuuksista tiedotetaan suoraan opinnonohjaajille, kotitalousopettajille sekä lukioihin, ja herkulliset ura- ja koulutusvaihtoehdot ovat esillä Maistuva ammatti -verkkosivuilla.

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.