27.03.2012

Tähtituote 2012 -kilpailun finaaliin viisi herkullista ruokainnovaatiota

Asiantuntijaraati nosti Tähtituote 2012 -kilpailun finaaliin viisi herkullista ruokainnovaatiota. Finalistit ovat Atria Bravuuri Broilerin Sisäfilee-Pekonirullat Bataattipedillä, Myllärin LUOMU Riisipiirakka, Pirkka mikrovalmis UUNIPERUNA, Provena Gluten Free OAT BREAD MIX (gluteeniton kauraleipäseos) ja 24h VALO paahdettu rouhittu pellava + mustikka.

Korkeatasoiseen Tähtituote-kilpailuun osallistui 50 elintarviketeollisuuden kotimaassa kehittämää ja valmistamaa ruokauutuutta. Raati keskittyi finalistien valinnassa erityisesti kilpailutuotteiden innovatiivisuuteen, menestysnäkymiin sekä tietenkin maukkauteen ja muuhun aistittavaan laatuun.

– Finalistituotteissa on kuunneltu tarkasti kuluttajien ääntä ja ne iskevät nykytrendeihin. Tuotteissa on menestyksen ainekset ja vientipotentiaaliakin löytyy. Viiden kärki puhutteli maukkaudella ja silmänruokana pakkauksia myöten. Myös erilaisia ruokavalioita noudattavat on huomioitu, raadin puheenjohtajana toiminut Tekesin Sapuska-ohjelman päällikkö Kari Venäläinen kuvaa raadin pohdintoja.

Raadin jäseninä olivat ruokabloggaaja/valokuvaaja Jenni Häyrinen (Liemessä-blogi), puheenjohtaja Taina Luova (Ravitsemusterapeuttien yhdistys RTY), toimialapäällikkö Elisa Piesala (Elintarviketeollisuusliitto ry), free lancer toimittaja Marja Samuli, pt-hankintajohtaja Jari Simolin (Inex Partners Oy) ja kokki Aki Wahlman (Foody Allen Oy).

Voittaja ratkeaa asiantuntijaraadin ja yleisöäänestyksen yhteistyönä

Seuraavaksi yleisö äänestää, mikä tuote viiden kärjestä on heidän mielestään kaikkein maistuvin ja innovatiivisin. Tähtituote 2012 ratkeaa puoliksi raadin arvioinnin ja puoliksi yleisöäänestyksen perusteella. Yleisö voi äänestää suosikkiaan 27.3.–15.4.2012 ETL:n nettisivuilla. Äänestäjien kesken arvotaan kotimaisia design-tuotteita keittiöön.

Elintarviketeollisuusliiton vuodesta 1989 järjestämä Tähtituote-kilpailu palkitsee vuosittain yrityksiä onnistuneesta tuotekehityksestä. Kilpailun tavoitteena on lisätä uutuuksien tunnettuutta ja esitellä suomalaisyritysten tuotekehityksen tuloksia. Uusi voittotähti syttyy, kun raadin ja yleisöäänestyksen yhteistulos julkistetaan Elintarvikepäivä 2012:n huipennuksena Helsingin Messukeskuksessa 8.5.2012.

Finalistituotteet ja raadin perustelut

Atria Bravuuri Broilerin Sisäfilee-Pekonirullat Bataattipedillä, 750 g Atria Suomi Oy, Seinäjoki, tiedottaja Marja Pirttikoski, p. 0400 777 874, www.atria.fi/bravuuri Raadin perustelut: ”Herkullinen ja helppo arkiruoka koko perheelle. Valmistuu kätevästi uunissa omassa pakkauksessaan. Makuyhdistelmä on uusi, toimiva ja raikas. Piristävää bataattia, maukkaita herkullisia sisäfilee-pekonirullia. Innovaatioarvoa lisää pieni hiilihydraattipitoisuus. Plussaa vähäsuolaisuudesta ja vähärasvaisuudesta.”

Myllärin LUOMU Riisipiirakka, 6 kpl / 330 g Helsingin Mylly Oy, Järvenpää, markkinointijohtaja Riitta Salenius-Mela, p. 040 500 9841, www.myllarin.fi Raadin perustelut: ”Ajanmukainen variaatio tutusta tuotteesta. Täydellisen rapsakka, rukiinen ja maukas. Huippulaadukas luomu-uutuus. Tervetullut pakasteena. Houkutteleva pakkaus, josta voi lämmittää yhdenkin piirakan kerrallaan. Runsaskuituinen ja vegaanillekin sopiva. Suomalaista ruokaperinnettä laadukkaasti toteutettuna.”

Pirkka mikrovalmis UUNIPERUNA, 2 kpl / 500 g Potwell Oy / Krs Potato Products Oy Ab, Lapväärtti, toimitusjohtaja Teppo Vetoniemi, p. 0400 809 530, www.potwell.fi Raadin perustelut: ”Yksinkertaisuudessaan nerokas uutuus, joka voi nostaa kotimaisen perunan uuteen nousuun. Energiatehokas tapa valmistaa uuniperuna nopeasti vaikka vain yhdelle. Todellinen arjenpelastaja. Perunat reilun kokoiset ja maistuvat hyvälle perinteiselle uuniperunalle. Vastaa globaaliin ruuan luonnollisuutta korostavaan megatrendiin.”

Provena Gluten Free OAT BREAD MIX (gluteeniton kauraleipäseos), 1 kg Ravintoraisio Oy, Raisio, markkinointijohtaja Johanna Siltala, p. 040 506 1508, www.provena.fi Raadin perustelut: ”Kaikille sopiva kauraleipäseos. Seoksesta leipoo helposti erittäin maukkaita ja rakenteeltaan miellyttäviä sämpylöitä ja leipää. Vatsaystävällinen vaihtoehto, joka maistuu muillekin kuin keliaakikoille. Vastaa gluteenittoman ruokavalion kasvavaan trendiin. Pakkauksella kansainvälinen ilme. Avaa uusia vientimahdollisuuksia.”

24h VALO paahdettu rouhittu pellava + mustikka, 300 g Linseed Oy, Kauhajoki, vt. toimitusjohtaja Barbara Kankaanpää, p. 040 588 7819, www.valo24h.fi Raadin perustelut: ”Aitoa kotimaista pellavaa ja mustikkaa modernisti tuotettuna. Maukas sellaisenaan ja toimii hyvin lisäkkeenä. Sisältää monia tärkeitä ravintoaineita kuten paljon hyviä rasvoja, proteiinia, kuitua ja magnesiumia. Sopii keliaakikoille ja vegaaneille. Kaunis ja informatiivinen pakkaus on riittoisa. Trendin harjalla myös kansainvälisesti.”

Lisätiedot: viestintäjohtaja Sirpa Rinne (ETL), p. 0400 685 975

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.