Kannanotto: Suomalaisen ruuan suosiminen kouluruokailussa on investointi nuorten terveyteen ja tulevaisuuteen
Marttaliitto ry ja Elintarviketeollisuusliitto ry julkaisivat 28.4.2012 kannanoton suomalaisen ruuan suosimisesta kouluruokailussa. Kannanotto vaatii kuntapäättäjiä takaamaan riittävät resurssit ja rahoituksen laadukkaan kouluruuan valmistuksen mahdollistamiseksi. Kouluruuassa tulisi kilpailutuksen kautta suosia kotimaisia elintarvikkeita. Kouluruokailun arvostusta tulisi lisätä sekä kuntapäättäjien keskuudessa että kouluyhteisöissä.
Kouluruuan riittämätön arvostus kuntapäättäjien keskuudessa näkyy muun muassa määrärahojen kohtuuttomana pienuutena. Laadukkaan kotimaisen kouluruuan valmistaminen on mahdollista vain riittävän rahoituksen ja resurssien avulla. Maksuttomaan kouluruokailuun tulee panostaa, sillä säästöt heijastuvat kouluruuan laatuun ja oppilaiden haluun syödä sitä.
Kouluterveyskyselyn mukaan vain kolmannes oppilaista nauttii päivittäin koulussa koko aterian kaikilla tarjotuilla lisukkeilla. Suositusten mukainen ateria edesauttaa oppilaan jaksamista ja terveyttä vain, jos se syödään kokonaan. Ruokakasvatukseen tulisikin kiinnittää huomiota sekä kouluissa että kotona. Kouluruokailun arvostusta lisäisi myös sen linkittäminen opetukseen, jolloin oppilaat saisivat paremman käsityksen ruuan alkuperästä ja tuotantotavoista.
Suomalaiset elintarvikkeet ovat eettisesti ja ympäristön kannalta perusteltu valinta kouluruoaksi. Kotimaassa valmistetun ruuan käyttö kouluruokailussa lisää Suomen taloudellista hyvinvointia. Mitä lähempänä ruoka on valmistettu, sen tuoreempaa se on. Suomalaisen ruuan suosiminen kouluissa auttaa myös ylläpitämään suomalaisia ja maakuntakohtaisia ruokaperinteitä.
Lue koko kannanotto ETL:n sivuilta.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Heikki Juutinen, ETL, p. +358 40 502 6270
toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, Marttaliitto ry, p. +358 50 375 1195
toiminnanjohtaja Christel Raunio, Finlands svenska Marthaförbund rf, p. +358 50 911 2050
» Takaisin